Rauman sahan rakennuslupahakemus jätetty - projekti etenee aikataulussa

01.11.2019 12.00

Metsä Groupiin kuuluvalla Metsä Fibrellä on käynnissä hankesuunnittelu Raumalle rakennettavasta sahasta, josta on suunnitelmana kehittää maailman suurin, modernein ja tehokkain yksilinjainen mäntysaha. Mäntysahan rakennuslupahakemus jätettiin lokakuussa.

Metsä Fibre jätti lokakuun puolivälissä Rauman kaupungille rakennuslupahakemuksen mahdollisesta mäntysahan rakentamisesta paikkakunnalle. Kuulutusaikaa oli lokakuun loppuun.

Metsä Fibre järjestää sahahankkeesta 4.12. kello 9.00-18.00 Kumppanipäivän mahdollisille alihankkijoille ja yhteistyökumppaneilleen. Tilaisuudessa kerrotaan projektista, yhteistyötarpeista, rakentamisesta sekä aikatauluista. Tilaisuudessa osanottajilla on mahdollisuus myös verkostoitua. Kumppanipäivä järjestetään Raumalla ja siihen on ennakkoilmoittautuminen. 

Sahalla on tarkoitus hyödyntää viimeisintä teknologiaa kaikissa vaiheissa. Konenäön hyödyntäminen sahaprosessin eri vaiheissa on merkittävä uudistus - vastaavaa teknologiaa ei vielä ole käytössä muualla sahateollisuudessa. Konenäköjärjestelmää pilotoidaan  Metsä Fibren Vilppulan sahan tuorelajittelussa. Konenäön avulla tunnistetaan häiriöitä aiheuttavat kappaleet ja poistetaan ne automaation ja mekaniikan keinoin prosessista.

Uusi teknologia mahdollistaa myös siirtymisen työpisteiltä valvomotyöskentelyyn. Rauman sahan tulevassa toimintamallissa keskeistä on henkilöstön osaaminen; moniosaaminen koko sahan tehtävissä, yhdessä tekeminen ja käyttäjäkunnossapito. Uusi toimintamalli ja osaamisprofiilit on huomioitu aloitetussa rekrytoinnin ja koulutuksen suunnittelussa.

Hankesuunnitteluvaihe on käynnissä ja se sisältää esisuunnittelun, ympäristölupaprosessin, aiesopimukset päälaitteista ja projektin investointiesityksen. Hankesuunnittelu tavoitteena on luoda edellytykset investointipäätökselle. Rauman sahan osalta investointipäätös tehdään aikaisintaan alkuvuodesta 2020.

Louhinta-alueella työt etenevät aikataulussa

Maanpäänniemen louhinta-alueella työt etenevät aikataulun mukaisesti. Tavoitteena on saada louhintatyöt valmiiksi ensi vuoden kesään mennessä. Louhinta-alueen naapuruston kanssa on järjestetty asukastapaamisia sekä tutustumiskäynti louhinta-alueeseen. Asukastapaamisia jatketaan tulevaisuudessakin.

Rauman sahan ympäristöluvan käsittely etenee. Sahan ympäristövaikutukset pyritään minimoimaan ja siksi esimerkiksi melun hallinta huomioidaan suunnitteluvaiheesta alkaen niin rakentamisessa kuin laite- ja konevalinnoissakin, ja siihen tullaan panostamaan tehokkaasti.

18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
16.04.2024 9.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille

Siirry arkistoon »