Petteri Taalas Metsäpäivillä: "Ilmastonmuutosta ei torjuta hiilinieluilla"

31.10.2019 14.24

petteri_taalas.png

”Villakoiran ydin on fossiilienergian tuottama hiili. Jos siihen ei puututa, ilmaston lämpenemisen aiheuttamia ongelmia ei pystytä ratkaisemaan”, Maailman ilmatieteen järjestön WMO:n pääsihteeri Petteri Taalas totesi valtakunnallisten Metsäpäivien avajaisissa Helsingissä.

Taalaksen mukaan hiilidioksipitoisuuksien lisääntymisestä 90 prosenttia liittyy fossiilienergian käyttöön ja noin 10 prosenttia metsien hävittämiseen. Metsäkato on huolestuttavaa trooppisilla leveysasteilla ja globaalisti tärkein metsäkysymys on Taalaksen mukaan trooppisen metsäkadon pysäyttäminen esimerkiksi Brasiliassa ja Indonesiassa.

Taalas totesi, että metsien hiilinielujen kasvattamisella voidaan saada aikaan myönteistä kehitystä mutta ei ratkaista ongelmia. Suurin potentiaali hiilinielujen lisäämiseen on hänen mukaansa entisissä kommunistimaissa, joissa metsänhoitokulttuuri on ollut erilainen kuin esimerkiksi Suomessa ja Ruotsissa.

”Suomessa voidaan viivästyttää fossiilisista luopumista satsaamalla hiilinieluun, mutta onko se kokonaisuudessaan yhteiskunnallisesti järkevää? Se on poliittinen kysymys”, Taalas sanoi.

Taalas sanoo seuranneensa kiinnostuneena Suomen ilmastokeskustelua, jota hän pitää kansainvälisesti hyvin poikkeavana metsäsektoriin kohdistuvine ylikierroksineen. Hän painottaa paitsi fossiilisista energialähteistä luopumista, myös sopeutumista ilmastonmuutokseen.

”Muutos etenee seuraavat 50 vuotta, se on fakta. Tällä hetkellä poliitikkojen haasteena on se, miten tuodaan kansan hyväksymiä keinoja peliin muutoksen hidastamiseksi.”

Taalas piti puheensa jo 90. kerran järjestettävillä valtakunnallisilla Metsäpäivillä, johon osallistuu yli 500 metsäalan asiantuntijaa ja vaikuttajaa Helsingin Clarion-hotellissa. Kaksipäiväisen tapahtuman pääteemoja ilmastonmuutoksen lisäksi ovat tutkimus, työhyvinvointi ja puun uudet mahdollisuudet.

Metsäpäivistä vastaavan Suomen Metsäyhdistyksen puheenjohtaja Eeva Hellström kehotti yleisöä visioimaan tulevaisuuden kuvia, jotka eivät kumpua pelkoon pohjautuvasta liikehdinnästä vaan uusista mahdollisuuksista.

”Meidän on myös kerrottava entistä monipuolisemmin, mitä kaikkea metsämme monipuolisesti ja kestävästi käytettynä voivat tulevaisuudessa mahdollistaa ja miten sillä voidaan tukea globaalien kestävyyshaasteiden ratkaisemista.”

19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa

Siirry arkistoon »