Onnin Auto: Yli 40 vuotta varaosia - nyt myös korjaamotoimintaa

06.10.2019 18.00

onnin12.jpg

Raskaan kaluston varaosien maahantuonti- ja myyntiliike Onnin Auto Oy on toiminut jo yli 40 vuotta alalla. Nuorekkaan nelikymppisen toimintoja kehitetään jatkuvasti niin että asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin pystytään vastaamaan nyt ja tulevaisuudessa.

(kuva yllä: Onnin Auton päävarasto sijaitsee Helsingissä; varaosa- ja tarvikenimikkeitä löytyy yli 14 000.)

Merkittävä muutos Onnin Auton strategiassa tapahtui keväällä 2018, kun lähdettiin mukaan korjaamoliiketoimintaan.

- Ostimme silloin Salon Rekkahuollon toiminnot, jolla on pitkät perinteen raskaan kaluston huolloissa alueellaan. Nyt kun ensimmäinen vuosi korjaamotoimintaa on takana, voimme todeta ratkaisun olleen oikea sillä tekeminen kehittyy hyvään suuntaan. Huollossa asiakkaiden kalustoa hoitaa nyt kahdeksan osaava ammattilaista ja lisäksi varaosavarastoa on kasvatettu merkittävästi. Olemme myös avanneet uuden konseptin mukaisen OA Express -myymälän Saloon, mistä löytyy yleisimmät tarvikkeet ja tärkeimmät varaosat suoraan hyllystä. Ovipumppu onkin lähtenyt mukavasti laulamaan, kertoo Onnin Auto Oy:n toimitusjohtaja Joni Juvonen, joka luotsaa perheyhtiötä jo kolmannessa polvessa.

onnin0.jpg

(kuva: Joni Juvonen (oik.) johtaa perheyhtiö Onnin Autoa jo kolmannessa polvessa. Timo Juvonen jatkaa asiakkaiden palvelemista asiakkuusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan roolissa.)

Korjaamotoiminta tuo synergiaa 

OA Salon Rekkahuolto käyttää huoltotoiminnoissaan laajasti Onnin Auton maahantuomia varaosia ja tarvikkeita. Päävarasto sijaitsee Helsingissä ja nimikkeitä löytyy yli 14 000. 

- Oma korjaamo tuo luonnollisesti lisää volyymia tietyille tuotteillemme ja lisäksi se opettaa meitä tavarantoimittajana, mitä remontit vaatii osilta ja palvelulta. Olin itsekin Salon projektin alussa mukana korjaamolla kolmen kuukauden ajan oppimassa toimintaa sekä tutustumassa henkilökuntaan, toteaa Juvonen.

Korjaamolta löytyy nuoruuden intoa sekä vankkaa kokemusta:

- Olemme ottaneet vuoden aikana palvelukseen neljä nuorempaa tekijää ja vastapainona löytyy mm. asentaja joka on ollut 44 vuotta alalla.

onnin5.jpg

(kuva: Esimerkiksi jarruosissa Onnin Auto tarjoaa laatutuotteet kaikkiin hyötyajoneuvoihin.)

Mukana Truck Partner -ketjussa

OA Salon Rekkahuolto liittyi viime vuonna osaksi maanlaajuista Truck Partner -ketjua, mihin kuuluu tällä hetkellä 18 korjaamoa.

- Osana Truck Partner -ketjua voimme palvella asiakkaitamme entistäkin paremmin. Ja Onnin Auto on ketjun ohjauksesta vastaavan Motoralin ohella toinen varaosien ja tarvikkeiden toimittaja koko Truck Partner –ketjulle, sanoo Juvonen.

onnin6.jpg

(kuva: Onnin Auto osti keväällä 2018 Salon Rekkahuollon toiminnot, jolla on pitkät perinteen raskaan kaluston huolloissa alueellaan. Toimintaa kehitetään jatkossa aktiivisesti; nyt tiloissa palvelee myös OA Express -myymälä mistä löytyy laajasti varaosat ja tarvikkeet kuljetuskalustoon.)

Varaosatoimintaan investoidaan

Onnin Auton maahantuonti- ja myyntitoiminnot ovat kehittyneet viimeisen vuoden aikana hyvään suuntaan.

- Salon Rekkahuollon oston ja sinne tehtyjen investointien lisäksi olemme panostaneet vahvasti myös varaosapuolen toiminnan kehittämiseen. Uusia tuotteita tulee valikoimaan jatkuvasti mutta keskitymme selkeästi edustuksessamme oleviin vahvoihin brändeihin kuten Euroricambiin, Mahleen ja Saboon sekä omaan Premiparts -tuotevalikoimaan; toki lisäksi löytyy suuri määrä muitakin tärkeitä toimittajia. Osapuolella yksi vahva tukijalkamme on vaihteiston ja perä osat, joissa olemme markkinajohtaja jälkimarkkinapuolella, ilmoittaa Juvonen.

onnin3.jpg

(kuva: OA Salon Rekkahuollossa on hyvät tilat kuorma-autojen huolto- ja korjaustoimintoinin. Osaamista löytyy kaikkiin eri merkkeihin.)

Logistiikka iskussa

Varaosabisneksessä logistiikka on avainasemassa laadukkaiden tuotteiden rinnalla.

- Tavaran pitää liikkua vauhdilla, toimitusten pitää saapua asiakkaille juuri sovittuna ajankohtana ja paketeista pitää löytyä oikeat osat. Tänä päivänä alan toiminnan tahti on vain kiihtynyt mikä asettaa kovat vaatimukset toiminnallemme. Suuri varastomme on varustettu moderneilla laitteistoilla ja olemme parhaillaan ottamassa käyttöön uutta ERP-toiminnanohjausjärjestelmää jossa mm. täysi Auto Futur -tuki, kertoo Juvonen.

onnin4.jpg

(kuva: Salossa ammattitaitoisen henkilökunnan käytössä on modernit laitteet ja työkalut, joihin panostetaan tasaiseen tahtiin.)

19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa

Siirry arkistoon »