Stora Ensolle tunnustusta tehtaiden 5G-kunnossapitoratkaisusta

20.09.2019 9.55

5gkamera.jpg

Stora Enso on ensimmäisiä metsäyhtiöitä, joka on ottanut tuotantoympäristöissään käyttöön 5G-teknologiaa hyödyntävän, teräväpiirtokuvaa tuottavan 360-kameraratkaisun. Stora Enson ratkaisu palkittiin 16. syyskuuta toiseksi parhaana Industry of Things World Award 2019 -kilpailun sarjassa ”Best implementation of IoT* technology on the shop floor”.

5G-teknologia mahdollistaa nopeaa ja suorituskykyistä langatonta yhteyttä edellyttävien lisätyn todellisuuden ja virtuaalitodellisuuden sovellusten sekä reaaliaikaisten 360-kameraratkaisujen käytön. Stora Enson tuotantoympäristöihin asennetut 360-kamerat tuottavat laadukasta teräväpiirtokuvaa, jota voidaan seurata reaaliajassa. Ratkaisun ansiosta etävalvonta toimii nopeasti ja luotettavasti.

”Stora Enso haluaa vauhdittaa IoT:n kehitystä alalla. Palkinto kertoo siitä, että olemme edelleen digitaalisten innovaatioiden edelläkävijä ja että digitaalisuus on yhä kiinteämmin osa yhtiömme toimintaa. Digitalisaatio-ohjelmamme on keskeisessä roolissa varmistamassa, että olemme johtava uusiutuvien materiaalien yhtiö pitkälle tulevaisuuteen”, sanoo Stora Enson IT- ja digitalisaatiojohtaja Teemu Salmi.

5G-yhteyden ja 360-videokuvan ansiosta kaikki tarvittava informaatio on helposti ja havainnollisesti Stora Enson asiantuntijoiden käytettävissä eri puolilla maailmaa. Kun tapahtuu jotakin odottamatonta, tapahtumasta saadaan reaaliaikaista kuvaa ja tietoa maantieteellisestä etäisyydestä riippumatta.

”Ratkaisu auttaa meitä keskeisissä tavoitteissamme, kuten tuotannon tehokkuuden, joustavuuden ja saatavuuden optimoinnissa. Sen avulla pystymme myös parantamaan turvallisuutta, sillä koulutus voi tapahtua etänä fyysisen tuotantoympäristön ulkopuolella”, toteaa Stora Enson Smart Operations
-toiminnoista vastaava Marko Yli-Pietilä.

5G-teknologiaa voidaan hyödyntää muissakin sovelluksissa, joten Stora Ensolle kyseessä on vasta ensiaskel. Yhtiö aikoo tulevaisuudessa kokeilla itsenäisiä ajoneuvoja ja koneita, joita on mahdollista valvoa etänä 5G-yhteyden lyhyen viipeen ansiosta.

*Teollinen esineiden internet (Industrial Internet of Things)

29.03.2024 8.00Lapinjärven tutkimusmetsässä kaadetaan aidanvieruspuita purkutöitä varten
28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina

Siirry arkistoon »