Musiikkitapahtumat voivat moninkertaistaa matkamäärät - VR:n vinkit kesän festarimatkustamiseen

11.07.2019 7.00

junavaunu2.jpg

Festarit ovat monelle suomalaiselle kesän kohokohta, ja niiden suosio näkyy myös VR:n matkoissa. Maailmanluokan esiintyjä voi jopa kahdeksankertaistaa matkamäärät tietyllä reitillä. Suosituimpiin festarijuniin kannattaakin ostaa liput ajoissa etukäteen.

Viime vuosien korkein matkamäärien kasvu nähtiin kesällä 2017, kun Guns N’ Roses esiintyi Hämeenlinnassa. Tuolloin junamatkat Hämeenlinnaan moninkertaistuivat keskivertolauantaihin verrattuna – kaikkein suosituimmilla reiteillä matkusti yli kahdeksankertainen määrä ihmisiä. Heavy metal -bändi Iron Maidenin esiintyminen kesäkuussa 2016 puolestaan jopa viisinkertaisti matkamäärät sekä etelästä että pohjoisesta. Edes tapahtuman ajoittuminen arkipäivälle ei pidätellyt suomalaista musiikkikansaa.

Tänäkin kesänä yhä useampi valitsee festarimatkalleen junan, jossa festaritunnelma alkaa jo asemalta. Junamatkustamisen suosion kasvun ymmärtää, sillä sen avulla festarikävijä säästyy parkkipaikkojen metsästämiseltä ja kuskivuoron arpomiselta. Toki myös yleinen junamatkustamisen suosio ja halu vähentää ympäristön kuormitusta näkyy kesän junaliikenteessä”, kertoo VR:n digitaalisista palveluista ja markkinoinnista vastaava Vanessa Lehtinen.

Festarit saavat kansaa liikkeelle – junissa lisävuoroja

Myös monipäiväiset, useamman esiintyjän festarit rakentavat selkeitä matkustuspiikkejä. Esimerkiksi matkustusinto Seinäjoen Provinssirockiin oli tänä vuonna kovaa jo torstain avajaispäivänä, jolloin matkamäärät vähintään tuplaantuivat normaaliin verrattuna.

Tulevista musiikkitapahtumista erityisesti Metallican heinäkuinen keikka Hämeenlinnassa on junamatkustajien suursuosiossa. Menoliikenteen piikki osuu myöhäiseen iltapäivään, ja paluuliikenteen suosituimmat vuorot lähtevät heti keikan jälkeen. Konsertin paluuliikennettä varten yön pikkutunneille on lisätty kolme ylimääräistä IC-junavuoroa Helsinkiin ja kaksi Tampereelle.  Lisäksi ajetaan ylimääräisiä Hämeenlinnassa pysähtyviä VR:n R-lähijunavuoroja. 

Myös tulevana viikonloppuna Joensuussa juhlittava Ilosaarirock näkyy junissa, ja osa aamupäivälähdöistä Helsingistä on loppuunmyyty. Maanantaiaamuyölle on lisätty yksi ylimääräinen junavuoro Joensuusta Helsinkiin festareilta kotiutuville matkustajille. Toinen tulevana viikonloppuna käynnistyvä festari on Pori Jazz, josta niin ikään viikonloppukeikkojen jälkeen ajetaan yöaikaan ylimääräisiä junavuoroja Helsingin suuntaan. Ne mahdollistavat esimerkiksi yöpymisen Tampereella, jossa hotellikapasiteettia on huomattavasti Poria enemmän.

Pori Jazziin vievät junat täyttyvät perinteisesti verrattain myöhäisessä vaiheessa. Ilosaarirockin paluuliikenteessä aamupäivän junat ovat suositumpia – erityisesti puolenpäivän lähtö, joka mahdollistaa festarikansalle hieman pidemmät aamu-unet”, sanoo Lehtinen.

Ed Sheeranin heinäkuisiin konsertteihin Malmin lentokentälle odotetaan suurta yleisöä. Malmille pääsee kätevästi junalla, ja tapahtumapäiville on varattu lisäkapasiteettia sekä HSL:n että VR:n lähiliikennejuniin. Myös Tampereella järjestettäviin Rammsteinin konsertteihin 9. ja 10.8. lisätään ylimääräiset junavuorot. Tammerfesteille on lauantaiaamuyölle luvassa ylimääräinen vuoro Tampereelta Helsinkiin, ja Blockfesteille on suunnitteilla peräti neljä ylimääräistä junavuoroa tukemaan sekä meno- että paluuliikennettä.

Tarkempaa tietoa lisävuoroista löydät matkahaustamme verkkosivuillamme vr.fi.

VR:n vinkit festarimatkustamiseen:

  1. Osta liput ajoissa – liput saat helposti myös uusista myyntikanavistamme, katso lisää täältä.
  2. Mikäli tavalliset paikat näyttävät loppuunmyydyiltä, kannattaa tarkistaa Ekstra-luokka tai ravintolavaunun yläkerta, joissa saattaa olla vielä tilaa pientä lisämaksua vastaan – samalla matkustusmukavuutesi paranee!
  3. Festarihulinaa varten kannattaa hioa energiatasot kuntoon jo matkalla. Juniemme ravintolapalveluista löydät virvokkeita ja maukasta purtavaa niin pienempään kuin suurempaankin nälkään. 
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
16.04.2024 9.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille
16.04.2024 7.00Tuulivoimapuistojen maankäytön sopimuksia helppo parantaa
15.04.2024 9.22Turvalasin rikkoutuminen metsäkoneessa johtuu usein onnettomuudesta
15.04.2024 8.00Teollisuustuotanto väheni helmikuussa 2024 edellisestä kuukaudesta mutta kasvoi edellisestä vuodesta - kasvua metsäteollisuudessa

Siirry arkistoon »