Iveco Trakker metsäkoneenkuljetusauto saapui saaristoon

06.07.2019 15.04

leif1.jpg

Iveco Trakker on noussut viime vuosina suosituksi vaihtoehdoksi metsäkoneiden kuljetusautoksi. Toukokuun lopulla 2019 uusi Ferrarin sukulainen ilmestyi myös Kemiön saarelle.

(kuva yllä: Nordells Forest Ab:n järeä John Deere 1270G -harvesteri istuu nätisti uuden Iveco Trakker 500 10x4 -koneenkuljetusauton päälle; myös akselipainot jakautuvat sopivasti.)

Metsäkoneiden koko on ollut tasaisessa kasvussa ja vanhoissa 4-akselisissa ritiläautoissa varsinkaan akselipainot eivät enää riitä niiden kuljettamiseen. Ongelmia on usein myös korkeuden kanssa kun nykykoneita ei saada sopivaan kuljetusasentoon alimittaisen auton päälle.  

- Tämä oli tilanne meilläkin varsinkin järeämpien harvestereiden kanssa. Käytössämme oli toisen urakoitsijan kanssa yhteinen, aikanaan uutena hankittu vuosimallin 2009 4-akselinen Sisu ja tilalle tarvittiin 5-akselinen auto. Viime Metkossa katselimme uutta Iveco Trakkeria F-Koneen ritilävarustuksella ja asiat lähti etenemään vauhdilla Miika Niemi-Korven kanssa, jonka kanssa sitten teimme kaupat autosta. Uuden Trakkerin ostimme yhdessä perniöläisen MetsäVarvikko Oy:n kanssa, joka on osakkaana meidän tavoin Metsäviitoset Oy:ssä, missä mukana on kymmenkunta metsäkoneurakoitsijaa ja kolme puutavara-autoyritystä. Metsäviitoset toimii Stora Enson Tähtiyrittäjänä laajasti Turunmaan saaristokaistaleen ja läntisen Uudenmaan alueilla. Meillä ja Varvikolla on yhteensä viisi konetta mitkä ovat mitoiltaan samanlaisia, mikä helpotti ritilän suunnittelua. Koneita siirrellään aika paljon sillä leimikot ovat saaristossa yleensä pieniä. Kuljetusmatkat ovat tavallisesti muutamia kymmeniä kilometrejä, kertoo Nordells Forest Ab:n Leif Nordell joka tavoitettiin haastattelun aikana John Deere 1210G -ajokoneen ohjaamosta.  

leif2.jpg

(kuva: F-Koneen Sievissä ritilävarustelema Iveco Trakker on yhä useamman metsäkoneyrityksen valitsema vaihtoehto 5-akseliseksi koneenkuljetusautoksi.)

Trakker vakuuuttanut jo nyt ominaisuuksillaan

Ivecoon päätymiseen vaikutti F-Koneen järkevästi suunniteltu ja laadukkaasti toteutettu ritilärakenne sekä Ivecon kilpailukykyinen hankintahinta. 

- Nyt kun ensimmäiset päivät on Trakkerilla ajettu niin se on jo vakuuttanut ajo-ominaisuuksillaan. Alusta ja voimalinja on tehty maastossa liikumiseen, mitä auttaa hyvä maavara korke- alla puskurilla - täällä saaristossa liikutaan mäkisissä ja kivisissä ahtaissa paikoissa. VTA Tekniikka asensi ilmajousitettuun alustaan viidennen akselin ja kääntyviä akseleita on yhteensä kolme. Niinpä 5-akselisen ketteryys on jopa ylittänyt odotuksemme ja se menee samoista paikoista kuin vanha lyhyempi 4-akselinen. ZF:n 16-pykäläinen robottivaihteisto pelaa tarkasti ja tarvittaessa pykäliä voi vaihdella manuaalisesti. Ja kun siirrytään maantielle niin jämäkkärunkoinen Trakker ei huoju isonkaan koneen alla vaan se on lähes tunnoton painavalle kuormalle. Ohjaamo on asiallinen ja sopivasti työntekoon varusteltu, kommentoi Nordell.

leif3.jpg

(kuva: F-Koneen varusteluun on valittu hydrauliset kuormankiristimet (4 kpl.) mitkä nopeuttavat oleellisesti koneiden siirtelyä.)

 

18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
16.04.2024 9.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille

Siirry arkistoon »