Maailmassa on yksityistä varallisuutta jo yhteensä 182 biljoonaa euroa - Suomessa monimiljonäärien määrän odotetaan kasvavan lähivuosina

01.07.2019 9.11

euroja_100.jpg

Yksityinen varallisuus kasvoi viime vuonna maailmassa aiempia vuosia hitaammin, mutta samaan aikaan miljonäärien määrä nousi reippaasti, kertoo Boston Consulting Groupin raportti. Miljonääreillä on hallussaan jo noin puolet koko maailman yksityisestä varallisuudesta. Suomessa miljonäärit omistavat 38 prosenttia varallisuudesta. 

Maailman yhteenlaskettu henkilökohtainen varallisuus kasvoi viime vuonna yhteensä noin 182 biljoonaan, eli 182 tuhanteen miljardiin euroon (noin 206 biljoonaa dollaria). Kasvu hidastui edellisvuosista ja oli vain 1,6 prosenttia verrattuna vuoteen 2017, kun vielä vuotta aiemmin kasvu oli peräti yli 7 prosenttia. Osakemarkkinoilla vuosi oli huonoin sitten vuoden 2008. Tiedot selviävät Boston Consulting Groupin (BCG) tuoreesta Global Wealth 2019 -raportista.

Pääsyy varallisuuden kasvun hidastumiseen olivat osakemarkkinoiden heikko kehitys sekä kurssivaihtelujen vaikutukset. Ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen joukkovelkakirjamarkkinat kasvoivat (13 %) samalla kun osakemarkkinat supistuivat (-9 %). Rahastojen arvo pieneni prosentilla.

”Varallisuuden kasvua hidastivat myös osakkeiden korkea arvostus, geopoliittiset riskit, kauppasotaspekulaatiot ja normaalimpaan korkotasoon palaamisen haasteet”, sanoo johtaja Roope Talasmaa BCG:stä.

Suomeen tulossa lisää monimiljonäärejä – Ruotsissa selvästi eniten varallisuutta

Yli kolmasosa (38 %) Suomen yksityisestä varallisuudesta oli viime vuonna ihmisillä, jotka omistavat yli miljoona dollaria (noin 892 000 euroa). BCG:n raportti ennustaa, että seuraavan viiden vuoden aikana Suomessa monimiljonäärien hallussa pitämä varallisuus kasvaa noin viidellä prosentilla, selvästi enemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Monimiljonääriksi lasketaan henkilö, jonka omaisuus on yli 20 mutta alle 100 miljoonaa dollaria.

Pohjoismaissa eniten yksityistä rahaa on Ruotsissa, missä varallisuus ylittää ainoana Pohjoismaana biljoona euroa. Ruotsin (1,3 biljoonaa euroa) jälkeen seuraavat Tanska (0,96 biljoonaa), Norja (0,5) ja Suomi (0,35).

Maailmalla miljonäärien määrä on kovassa kasvussa, ja miljonäärit omistavat jo puolet koko maailman varallisuudesta. Kaksi kolmesta (66,6 %) maailman miljonääristä asuu Yhdysvalloissa.

Raha keskittyy Pohjois-Amerikkaan ja Länsi-Eurooppaan

Suomessa kotitalouksilla oli varallisuutta yhteensä 311 miljardia euroa. Se on noin prosentti koko Länsi-Euroopan henkilökohtaisesta varallisuudesta. Suomalaisten varallisuudessa on ollut viidessä vuodessa kasvua noin neljä prosenttia, ja sen odotetaan kasvavan samassa suhteessa vuoteen 2023 mennessä. Suomalaisten henkilökohtainen varallisuus on Länsi-Eurooppaa yleisemmin kiinni oman maamme rajojen sisällä. Vain yksi prosentti varoistamme on ulkomailla.

Eniten maailman varallisuutta on edelleen Pohjois-Amerikassa, jonne yksityistä varallisuutta on kertynyt noin 80 biljoonan euron edestä. Perässä seuraa Länsi-Eurooppa 39 biljoonallaan. Yhdessä niillä on jo kaksi kolmasosaa (65 %) maailman varallisuudesta. Kun joukkoon lisätään Aasia (18 %) ja erikseen laskettava Japani (8%) näillä alueilla on noin 91 prosenttia koko maailman varallisuudesta.

Prosentuaalisesti eniten varallisuuttaan kasvatti Afrikka (+ 9 %), jolla on kuitenkin vain yksi prosentti maailman yksityisestä varallisuudesta. Aasian uskotaan ottavan Eurooppaa kiinni varallisuuden määrässä vuoteen 2023 mennessä. BCG:n raportin varovaisenkin arvion mukaan maailman varallisuus kasvaa seuraavien viiden vuoden aikana melkein 200 biljoonaan euroon, ja optimistisimman arvion mukaan miltei 260 biljoonaan.

Varakkaat jatkavat vaurastumistaan – varainhoito on murroksessa

Monimiljonäärien määrän odotetaan kasvavan tulevina vuosina entisestään. Myös varakkaiksi luokiteltujen ihmisten määrä on kasvussa. Heillä varallisuus ylittää 250 000 dollaria (noin 221 000 euroa), mutta jää alle miljoonaan. 

Näiden varakkaiden ihmisten hallussa viiden vuoden päästä oleva noin 22 biljoonan euron potti tarjoaa varainhoitajille mahdollisuuksia, mutta vaatii myös muutoksia, sillä asiakkaat odottavat varainhoitopalveluilta yhä enemmän. Raportti nimeää varainhoitajille kolme erityistä kehityskohtaa: dataa ja analytiikkaa tulisi hyödyntää paremmin, palvelun tulisi olla henkilökohtaisempaa ja räätälöidympää, ja tietoturvaan tulisi satsata.

”Asiakkaat odottavat jatkossa hyvin toimivia digipalveluita, mutta samalla myös parempaa henkilökohtaista palvelua. Parhaat varainhoitajat hyödyntävät dataa ja analytiikkaa tuodakseen räätälöidympää palvelua yhä useamman saataville. Lisäksi tietoturva ja varautuminen verkkohyökkäyksiin on alue, jota kenelläkään ei ole varaa olla hoitamatta hyvin, sillä riskit ovat liian isoja”, Talasmaa sanoo.

Global Wealth Report on Boston Consulting Groupin vuosittainen raportti, joka julkaistaan nyt 19. kerran. Tutkimus käsittää 97 maata, jotka yhdessä kattavat 98 prosenttia maailman bruttokansantuotteesta. Luvuissa ei ole otettu huomioon valuuttakurssien muutoksia varallisuuteen.

27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin
25.03.2024 10.00Ajokortin ulkoasu uudistuu vastaamaan nykyaikaisia turvavaatimuksia
25.03.2024 9.13Ensimmäinen julkinen latausdemonstraatio yli 700 kW:n ja 1 000 A:n teholla sähköauton kanssa

Siirry arkistoon »