Kesällä kerätään tarkempaa tietoa tunturikoivikoiden tilasta

23.06.2019 12.11

koivikkoaaaaa.jpg

Suomen tunturikoivikoiden tilasta tarvitaan kartoitustietoa maastosta. Metsähallituksen Luontopalvelujen asiantuntijat jalkautuvat kesällä koivikoihin eri puolilla pohjoisinta Lappia havainnoimaan muun muassa koivikoiden toipumista mittariperhostuhoista. 

Noin 70 prosenttia Lapin tunturialueista sijaitsee Metsähallituksen Luontopalvelujen hoitamissa kansallispuistoissa ja erämaa-alueilla. Osana luonnonsuojeluverkoston hoitajan vastuuta Luontopalvelujen tehtävä on alueiden ajantasaisen luontotiedon hankinta ja ylläpito. Tietoa tarvitaan arvioitaessa maamme luonnon tilaa ja ilmastonmuutoksen vaikutuksia, mutta myös tausta-aineistoksi arvioitaessa erilaisia maan ja luonnonvarojen käytön hankkeita suojelualueilla.

Luontopalvelujen tiedot tunturikoivikoiden tilasta ovat kuitenkin Luontopalvelujen heikon resurssitilanteen johdosta puutteelliset ja merkittäviltä osiltaan vanhentuneet, sillä ne pohjautuvat 1990-luvun lopulla tehtyyn kartoitukseen.   

Kesällä 2019 tunturikoivikoista kerätään tuoretta tietoa eri puolilta Lappia. Kartoituksilla halutaan saada yleiskuva erityyppisistä tunturikoivikoista ja niiden tämänhetkisestä tilasta. Tunturikoivikoista selvitetään muun muassa mittariperhostuhojen vakavuus, jäkäläpeitteen tila, koivun taimien ja vesojen määrä.

Tunturikoivujen lehdet ovat 1960-luvulta lähtien maistuneet hyvin mittariperhosten toukille. Tunturikoivikkotuhot tulevat todennäköisesti lisääntymään ilmaston lämpenemisen myötä, kun tunturimittarin massaesiintymiset yleistyvät ja uudet mittariperhoslajit levittäytyvät tuntureille. Kartoituksessa selvitetäänkin muun muassa, ovatko koivikot pystyneet toipumaan aikaisemmista tuhoista.

18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
16.04.2024 9.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille

Siirry arkistoon »