Runkopuun hakkuut uuteen ennätykseen

13.06.2019 10.40

logset_toissa_copy.jpg

Metsistämme hakattiin vuonna 2018 runkopuuta kaikkiaan 78 miljoonaa kuutiometriä, josta metsäteollisuuden käyttöön 89 ja energiapuuksi 11 prosenttia. Hakkuiden määrä ylitti Luonnonvarakeskuksen (Luke) hakkuukertymätilaston mukaan edellisen vuoden hakkuut lähes kuudella miljoonalla kuutiometrillä ja saavutti siten jälleen uuden ennätyksen.

Vuonna 2018 teollisuuspuun määrä kasvoi edellisvuodesta yhdeksän prosenttia 68,9 miljoonaan kuutiometriin. Tukkipuun osuus hakkuista oli 43 ja kuitupuun 57 prosenttia. Kun hakkuumäärään lisätään piensahojen vuosittainen puunkäyttö, saadaan metsäteollisuuden käyttöön ja vientiin hakatun runkopuun määräksi 69,2 miljoonaa kuutiometriä. Energiapuuksi, eli lämpö- ja voimalaitosten metsähakkeeksi tai pientalojen polttopuuksi hakattiin runkopuuta lisäksi lähes yhdeksän miljoonaa kuutiometriä.

Yhteensä runkopuuta hakattiin 78,2 miljoonaa kuutiometriä. Se oli melkein kuusi miljoonaa kuutiometriä eli kahdeksan prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Hakkuut lähestyivät puuntuotannollisesti kestävää tasoa

Luken syksyllä 2018 tekemän arvion mukaan metsiemme puuntuotannollisesti suurin kestävä hakkuumahdollisuus on nyt menossa olevalla 10-vuotiskaudella 2015–2024 koko maassa 84 miljoonaa kuutiometriä runkopuuta vuodessa. Arviossa ei ole otettu huomion kaikkia monimuotoisuustavoitteita ja hiilinieluvelvoitetta.

– Puuntuotannollisesti kestävistä hakkuumahdollisuuksista hakattiin vuonna 2018 jo 93 prosenttia. Jaksolla 2015–2018 hakattiin keskimäärin 86 prosenttia, kertoo yliaktuaari Jukka Torvelainen Lukesta.

Puuston poistuma kasvoi lähes 94 miljoonaan kuutioon

Puuston poistuma sisältää hakkuiden lisäksi hakkuutähteestä metsään jäävän runkopuun sekä metsään jäävän luontaisesti kuolleen runkopuun. Nämä erät olivat vuonna 2018 yhteensä yli 15 miljoonaa kuutiometriä, joten puuston poistuma nousi melkein 94 miljoonaan kuutiometriin. Se oli seitsemän prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

– Metsiimme kasvaa uutta runkopuuta noin 107 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Puuston kokonaismäärää suureni viime vuonna ennätyspoistumasta huolimatta siis noin 13 miljoonalla kuutiometrillä, Torvelainen jatkaa.

19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025

Siirry arkistoon »