Anjalankosken tehtailla esillä teollisuuden ja asumisen historiaa

10.06.2019 9.32

Stora Enson Anjalankosken tehdasmiljöö on valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö. Anjalan Paperitehtaan ja Inkeroisten Kartonkitehtaan välinen alue kuuluu Ankkapurhan kulttuuriympäristöön ja on yksi Kouvolan Asuntomessujen oheiskohteista.

Stora Enson Anjalankosken tehtailla vierailijat pääsevät kesän aikana tutustumaan teollisuuden ja asumisen historiaan. Nähtävää alueella tarjoavat Ankkapurhan teollisuusmuseo, museotalo Warpunen sekä Alvar Aallon 1930- ja 1950-luvuilla suunnittelemat arkkitehtuuriltaan merkittävät teollisuus- ja asuinalueet. Kouvolan matkailuoppaiden kävelykierroksilla tutustutaan puutarhamaiseen tehdaskylään, jonne arkkitehti Alvar Aalto suunnitteli paperitehtaan ja kymmeniä asuinrakennuksia.

Ankkapurhan teollisuusmuseo sijaitsee vuonna 1872 Ankkapurhan Lohisaarelle perustetun puuhiomon ja kartonkitehtaan tiloissa. Museon ydin on Suomen ensimmäinen jatkuvakäyttöinen kartonkikone, pahvimankeli. Kone käynnistyi vuonna 1879 ja se pysäytettiin vuonna 1978. Museon perusnäyttely esittelee Ankkapurhan varhaisvaiheita, henkilökunnan työ- ja elinoloja sekä metsäteollisuuden kehitystä runsaan sadan vuoden aikana. Museo valittiin vuonna 2018 vuoden itäsuomalaiseksi paikallismuseoksi.

Museotalo Warpunen edustaa vanhaa, kestävää puurakentamista. Talo on alun perin rakennettu 1900-luvun alussa työntekijäperheiden asuintaloksi. Talossa on esillä 1900-luvun alun työntekijäkoti, 1920-luvun konttori, konttorikonenäyttely ja 1940-luvun lopun heteka-ajan koti.

Stora Enso järjestää KymiLibri-kirjamessujen aikana yhdessä Kirjakustantamo Reunan kanssa Anjalankosken tehtaiden Tehtaankerholla perjantaina 19.7. tilaisuuden, jossa kerrotaan painetun kirjan asemasta verrattuna e-kirjoihin, kirjallisuusterapiasta sekä julkaistaan Timo Tryggin esikoisteos Mökki Murciassa. Stora Enson tarjoaa osallistujille mahdollisuuden osallistua Alvar Aalto -kierrokselle tilaisuuden päätteeksi.

Aukioloajat:

  • Ankkapurhan teollisuusmuseo avoinna 1.6.–18.8.2019 keskiviikkoisin, torstaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin klo 11.00–17.00. Juhannuspäivänä 22.6. museo on suljettu. Osoite Kuitutie 1, Inkeroinen.
  • Kouvolan matkailuoppaiden kävelykierrokset 5.6.–28.8. keskiviikkoisin klo 17.30. Kierrokset lähtevät osoitteesta Mäntyrinne 1, Inkeroinen.
  • Asuntomessujen aikana (12.7.–11.8.2019) kävelykierroksia järjestetään tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 17.30 sekä lauantaisin klo 14.00.
  • Museotalo Warpunen on avoinna asuntomessujen ajan (12.7.–11.8.2019) keskiviikkoisin, torstaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin klo 11.00–17.00. Osoite Reunalinja 7, Inkeroinen.
19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa

Siirry arkistoon »