Selvitys uudistuskypsien metsien pinta-alatiedon päivittämisen vaikutuksesta Suomen metsien hiilinielulaskelmaan valmistui

08.06.2019 11.11

metsa_vihrea_kulta.bmp

Luonnonvarakeskus (Luke) on tarkentanut uusintalaskennassa Suomen metsien hiilinielun vertailutason. Tarkennettu vertailutaso on puutuotteet mukaan luettuina -38 miljoonaa tonnia hiilidioksidiekvivalenttia (CO2-ekv) vuodessa ja ilman puutuotteita -31 miljoonaa tonnia vuodessa. Luvut voivat vielä muuttua, kun Suomi loppuvuodesta vastaa kesä-heinäkuussa valmistuvaan EU-komission tarkastusraporttiin.

Vertailutaso on luku, johon tullaan vertamaan metsien raportoitavaa hiilinielun kokoa vuosina 2021–2025. Vertailutaso lasketaan EU:n LULUCF-asetuksen mukaisesti siten, että se osoittaa, kuinka suuri hiilinielu on, kun kyseisenä ajanjaksona metsien käsittely säilyy samanlaisena kuin vuosina 2000–2009. Vertailutason asettamisen tavoitteena ylläpitää ja vahvistaa hiilinieluja pitkällä aikavälillä.

Vertailutason tarkennettu laskenta tehtiin, kun huomattiin, että laskennassa käytetty uudistuskypsien metsien määrä ei ollut yhteismitallinen valtakunnan metsien inventointiaineiston kanssa (VMI 2009–2013). Hiilinielun vertailutasoon edellä mainitun yhden laskentaparametrin luokittelumuutoksen vaikutus on noin -3 miljoonaa tonnia hiilidioksidiekvivalenttia (CO2-ekv).

– On hyvä, että laskennan tulokset ovat olleet muun tiedeyhteisön arvioitavissa. Näin havaittu metsien luokittelusta johtuva ero oli mahdollista korjata ajoissa.  Nyt tehty korjaus lisäsi hiilinielutavoitetta, mutta laskenta ei ole vielä lopullinen Suomen osalta, sanoo apulaisprofessori Aleksi Lehtonen.

Komission tarkastuspalaute voi vielä muuttaa lukuja

Vuoden 2019 aikana komissio tarkastaa, että maat ovat sisällyttäneet vertailutasoon kaikki LULUCF-asetuksessa edellytetyt asiat ja että maita on asiantuntijaryhmässä arvioitu yhdenmukaisesti. Jäsenmaat saavat mahdolliset tarkennuspyynnöt komissiolta kesä-heinäkuussa. Tämän jälkeen Suomi aloittaa vertailutasoraportin päivittämisen.

– Lopullinen metsien hiilinielun vertailutaso määritetään vasta sen jälkeen, kun Suomi on saanut komissiolta tarkastuspalautteen. Luvut voivat siis vieläkin muuttua, osaltamme työ etenee vertailutason laskentaprosessin mukaisesti, toteaa Lehtonen.

28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin

Siirry arkistoon »