Kesla solmi kumppanuussopimuksen Riverian kanssa

19.04.2019 13.01

csm_Riveria_smaller_3b1bb512b9.jpg

Kesla ja Riveria ovat solmineet virallisen kumppanuussopimuksen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että yhteistyötä koulutustarpeissa tehdään puolin ja toisin entistä aktiivisemmin.

(kuva: Vasemmalla Keslalta toimitusjohtaja Simo Saastamoinen ja henkilöstöpäällikkö Maria Mustajärvi sekä Riverialta kuntayhtymän johtaja, rehtori Esa Karvinen ja yritysasiamies Sakari Kolehmainen.)

– Yhteistyön kehittäminen kohti entistä suunnitelmallisempaa ja vuorovaikutteisempaa toimintaa kiehtoo meitä, toteaa Keslan henkilöstöpäällikkö Maria Mustajärvi. – Ennen kaikkea odotamme, että yhteistyö tulee näkymään asiakkaidemme suuntaan entistä osaavamman ja ammattitaitoisemman työn tuloksina.

Riveria on Keslalle luonteva, itäsuomalainen kumppanivalinta

Riveria on Keslalle luonteva kumppanivalinta, sillä yhteistyötä on tehty erityisesti tuotannon osalta jo vuosien ajan. Kesla on esimerkiksi ollut mukana monissa Riverian tapahtumissa, ottanut vastaan oppilaitosvierailuja sekä tarjonnut harjoittelu- ja kesätyöpaikkoja. Riveria tarjoaa joustavia mahdollisuuksia henkilöstön täydennyskoulutukseen ja erityisesti sitä puolta on tarkoitus hyödyntää jatkossa aktiivisemmin.

Riveria:

  • Tarjoaa ammatillista perus- ja täydennyskoulutusta, oppisopimuskoulutusta sekä kesäyliopistotoimintaa.
  • Opintoalat: hotelli, ravintola ja catering, elintarviketeollisuus, matkailu, kiinteistö- ja puhtauspalvelut, sosiaali- ja terveys, hius- ja kauneudenhoito, kasvatus, kulttuuri, liiketoiminta, tieto- ja viestintätekniikka, kone-, metalli- ja muovi, sähkö-, prosessi- ja automaatio, talonrakennus- ja puu, talotekniikka, kaivos-, kivi- ja louhinta, maanmittaus, logistiikka, auto, luonto- ja ympäristö, metsä, maatalous.
  • Toimintaa Joensuussa, Kiteellä, Lieksassa, Nurmeksessa, Outokummussa ja Valtimolla.
  • Opiskelijoita vuosittain 17 000.
  • Henkilöstöä 750.
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025

Siirry arkistoon »