Karoliina Niemi nimitetty Metsäteollisuus ry:n metsäjohtajaksi ja Tiina Rytilä-Broere edunvalvontapäälliköksi

15.03.2019 13.33

metsateollogouusi1.jpg

Filosofian tohtori, metsänhoitaja Karoliina Niemi on nimitetty Metsäteollisuus ry:n metsäjohtajaksi ja metsänhoitaja Tiina Rytilä-Broere järjestön edunvalvontapäälliköksi. Molemmat nimitettiin myös Metsäteollisuus ry:n johtoryhmän jäseniksi. 

Karoliina Niemi siirtyy uuteen tehtävään Metsäteollisuus ry:n EU-metsäasioiden päällikön paikalta. Hän on vastannut Metsäteollisuus ry:n kansainvälisestä metsäedunvalvonnasta vuodesta 2011. Niemellä on taustallaan pitkä metsäalan tutkijaura, minkä jälkeen hän on työskennellyt muiden muassa maa- ja metsätalousministeriössä sekä Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitossa MTK:ssa.

Tiina Rytilä-Broere palaa metsäalalle eduskunnan puhemiehen erityisavustajan tehtävästä. Aiemmin Rytilä-Broere on toiminut muiden muassa valtiosihteerinä maa- ja metsätalousministeriössä sekä maa- ja metsätalousministerin kuten myös sisäministerin erityisavustajana. Näitä edelsivät työ Päättäjien Metsäakatemian johtajana Suomen Metsäyhdistyksessä sekä erilaiset kansainväliset metsäalan edunvalvontatehtävät.

– Metsät ja niiden hyvinvointi sekä kestävä käyttö puhututtavat juuri nyt enemmän kuin koskaan. Karoliina Niemellä on laaja metsäalan osaaminen ja edunvalvontakokemus, Tiina Rytilällä monipuolinen yhteiskunnan ja metsäsektorin tuntemus. He vahvistavat metsäteollisuuden edunvalvontaa toimintaympäristön muuttuessa, sanoo Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen.

19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa

Siirry arkistoon »