Nokian Renkaiden suurinvestointi etenee Yhdysvalloissa

07.03.2019 11.33

Nokian Renkaiden kolmas tuotantolaitos rakentuu vauhdilla Tennesseen osavaltioon Yhdysvaltoihin. Rakennustyöt ovat pysyneet aikataulussa, ja tavoitteena on aloittaa renkaiden massavalmistus myyntiin vuoden 2020 puolella.

Tehdasrakennuksen ulkopuoli samoin kuin tornimaisen sekoitusosaston julkisivu alkavat olla pian valmiit ja sisätyötkin on jo aloitettu. Tällä hetkellä työmaalla ahertaa noin 200 henkeä. Tehtaaseen asennettavat pitkälle automatisoidut tuotantolinjat hyödyntävät uusinta teknologiaa ja tekevät tuotantolaitoksesta yhden maailman moderneimmista rengastehtaista.

- Olemme erittäin tyytyväisiä, että mittava projekti on edennyt hienosti aikataulussa ja erittäin hyvässä yhteistyössä toimittajien ja kumppaneiden kanssa, sanoo tehtaan rakentamisesta Nokian Renkailla vastaava David Korda.

NT_Dayton-Groundbreaking.jpg

Uusi 360 miljoonan dollarin tuotantolaitos palvelee asiakkaita erityisesti Yhdysvalloissa ja Kanadassa keskittyen Pohjois-Amerikan markkinoille suunnattuihin henkilöauton ja kevytkuorma-auton renkaiden tuotantoon. Tehtaan pinta-ala on lähes 80 000 neliömetriä ja sen vuotuinen tuotantokapasiteetti on neljä miljoonaa rengasta. Tehtaan lähettyville rakentuvaan logistiikkakeskukseen tulee varastotilaa jopa 600 000 renkaalle. Suurinvestointi tukee Nokian Renkaiden tavoitetta kaksinkertaistaa myynti Pohjois-Amerikassa vuoteen 2023 mennessä.

Helmikuussa Nokian Renkaat käynnisti rekrytointikampanjan, jolla haetaan osaajia uuteen Yhdysvaltain tehtaaseen. Tavoitteena on rekrytoida 50 työntekijää vuoden 2019 alkupuoliskolla ja yhteensä noin 150 henkeä vuoden loppuun mennessä. Työntekijöitä koulutetaan paikan päällä mutta he saavat oppia myös Nokian Renkaiden muissa tehtaissa Nokialla ja Vsevolozhskissa Venäjällä.

Jokaisella tehtaalla on tärkeä rooli Nokian Renkaiden globaalissa kasvusuunnitelmassa. Daytonin tehtaan valmistuminen vapauttaa tuotantokapasiteettia muista tuotantolaitoksista ja vahvistaa näin Nokian Renkaiden kykyä palvella asiakkaita joustavasti ja tehokkaasti ja entistä paremmalla tuotepaletilla.  

Lue lisää tehtaasta: www.nokianrenkaat.fi/daytonfactory/

28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin

Siirry arkistoon »