Ruukki Construction Piristeel Oy:n enemmistöomistajaksi

20.02.2019 15.09

piristeel.jpg

SSAB:n tytäryhtiö Ruukki Construction on sopinut ostavansa suomalaisen Piristeel Oy:n osake-enemmistön (67 %). Piristeel Oy:n liikevaihto vuonna 2018 oli noin 200 miljoonaa Ruotsin kruunua (noin 20 milj. euroa). Piristeel Oy on Suomen johtava kattoturvatuotteiden ja sadevesijärjestelmien valmistaja. Yritysjärjestely tukee Ruukki Constructionin kattoliiketoiminnan kasvustrategiaa sekä samalla SSAB:n pohjoismaisen kotimarkkina-aseman vahvistamista. Yritysjärjestelyn odotetaan toteutuvan vuoden 2019 ensimmäisen neljänneksen aikana.

Piristeel Oy on Pentti ja Ritva Pirin vuonna 1989 perustama eteläpohjalainen perheyritys, jossa työskentelee noin 70 vakituista työntekijää kolmella tuotantolaitoksella Kauhavalla ja Lapualla. Vuoden 2019 aikana tuotanto keskitetään yhteen tuotantolaitokseen Kauhavalle. Nykyiset omistajat säilyttävät yritysjärjestelyssä vähemmistöosuuden (33 %) ja jäävät yhtiön palvelukseen. Ruukki Constructionilla on mahdollisuus ostaa yhtiöstä loppuosuus. Yhtiö jatkaa toimimista omalla brändillään Ruukki Constructionin osana.

”Tavoitteenamme on tukea vesikattoliiketoimintamme kannattavaa kasvua. Piristeel-yritysjärjestely täydentää tuotevalikoimaamme kattoturvatuotteiden ja sadevesijärjestelmien osalta. Näin voimme tarjota asiakkaillemme entistä kilpailukykyisempiä kattotuotteiden kokonaisratkaisuja erityisesti Suomessa sekä muilla ydinmarkkina-alueillamme. Ruukki Constructionin kansainvälinen myynti- ja palveluverkosto antaa hyvät mahdollisuudet Piristeelin nykyisen liiketoiminnan laajentamiseen. Piristeel on erinomainen yritys, jonka tuotanto ja tuotteet tukevat hyvin tavoitteitamme,” kertoo Ruukki Constructionin toimitusjohtaja Sami Eronen.

Pohjoismaisen markkinajohtajuuden tavoitteleminen on yksi SSAB:n strategian kulmakivistä. Tämän tavoitteen saavuttamisessa tytäryhtiö Ruukki Constructionilla on tärkeä rooli. Ruukki Constructionin muut liiketoiminta-alueet ovat seinä- ja kattorakenteiden tuotetoimituksiin keskittyvä Building Components sekä rakennusten runko- ja kuorirakenteiden projektitoimituksiin keskittyvä Building Systems. Koko Ruukki Constructionin liikevaihto vuonna 2018 oli noin 6,1 miljardia Ruotsin kruunua.

18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
16.04.2024 9.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille

Siirry arkistoon »