Edistykselliset V-Kran puutavaranosturit järkevään hintaan

18.02.2019 18.11

vkran1.jpg

Legendaariset ruotsalaiset V-Kran puutavaranosturit aloittivat kesällä 2018 uuden paluun tekemisen Suomen vaativille markkinoille; aikanaanhan V-Krania myytiin meilläkin todella hyvin. Tänä päivänä V-Kran tarjoaa laajan ja edistyksellisen nosturimalliston pohjoismaiseen puunajoon.

(kuva yllä: V-Kran V11PZ -nosturin ulottuvuus ja ominaisuudet ovat omaa luokkaansa sen ainutlaatuisen parallel-rakenteisen ww-puomiston ansiosta. Nosturin liikeratojen tuomat vahvuudet ovat nopea ja helppo lastaus, hyvä tarkkuus sekä pitkä ulottuma.) 

Tiukassa hintakilpailussa V-Kran on päättänyt myydä nosturit Suomeen suorilla tehdaskaupoilla, mikä on osaltaan edesauttanut myynnin vauhtiin saamista. 

- V-Kranin kysyntä on yllättänyt todella positiivisesti vaikka markkinointityötä olemme ehtineet tehdä vasta hetken. FinnMetko oli tärkeä paikka missä puuautoilijat pääsivät tutustumaan eri nosturimalleihin sekä toteamaan V-Kranin edistykselliset rakenneratkaisut ja korkean ruotsalaisen valmistuslaadun, kertoo V-Kran myynnistä Suomessa vastaava Pekka Huikko.     

vkran2.jpg

(kuva: Suomeen toimitettiin vuodenvaihteessa 2019 ensimmäinen V11PZ -parallel nosturi. Nosturin edistyksellinen puomirakenne kiinnostaa puutavara-autoilijoita kovasti, mikä näkyy tarjouspyyntöjen määrässä.)

Kesän ja syksyn 2018 aikana Suomeen onkin myyty jo puolen tusinaa uutta V-Kran nosturia.

- Entiset V-Kran asiakkaat ovat ottaaneet merkin vahvan paluun ilolla vastaan ja erityisen hyvin kauppa on lähtenyt käyntiin rannikkoalueilla. Nytkin tilauskannassa on useampi nosturi ja uskon että vuoden 2019 aikana myymme 15-20 uutta V-Krania, arvioi Huikko.

vkran4.jpg(kuva: V-Kran V15Z on keskikokoinen nosturi puutavara-autoihin, joissa on rajoitetusti tilaa nosturille - erinomainen myös jätemateriaalin käsittelyyn. Nosturin omapaino on pieni, letkut ovat suojassa rakenteiden sisällä ja käyttäjäystävällisyys on hyvä.)

Hyvän alkumenestyksen siivittämänä V-Kran vahvistaa nyt myynti- ja huoltoverkostoaan.

- Myyntiin tulee eri alueille lisää voimaa 2019 aikana. V-Kran sopimushuoltoja on maassa nyt kuusi ja määrä tulee tuplaantumaan jatkossa. Ja varaosien kilpailukykyisen hinnoittelun takaa suorat tehdastoimitukset sopimushuolloille, sanoo Huikko.  

V-Kranin tehtaalla Bäckeforsissa nostureita valmistetaan kasvavalla volyymilla.

- Tehdas tehostaa toimintoja entisestään ja rekrytoi lisää väkeä vastatakseen kasvavaan kysyntään. Uusien nostureiden tehdastoimitusajat ovat tällä hetkellä 12-14 viikkoa ja meillä on Suomeen varattuna tasaisesti tuotantopaikkoja, mitkä mahdollistavat nopeammankin nosturin saannin, ilmoittaa Huikko.   

vkran3.jpg

(kuva: Kevyt, kätevä ja tehokas V-Kran V10CX perustuu suosittuun V-Kran V10-nosturiin. Nosturin omapaino on pieni, rakenne on vakaa ja jalustassa on rullalaakeri. Lisäksi sen nostogeometria on erinomainen.)

  

29.03.2024 11.00Puunkorjuu ja kaukokuljetus 2023 julkaistu
29.03.2024 10.11Sähköautojen latauspiste pakolliseksi ei asuinkäytössä oleviin rakennuksiin - asennusaikaa 31.12.2024 asti
29.03.2024 8.00Lapinjärven tutkimusmetsässä kaadetaan aidanvieruspuita purkutöitä varten
28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan

Siirry arkistoon »