Metsähallitus palkitsee kaivinkonemuokkaus- ja puunkorjuuyrittäjiään - 500 000 euroa laatupalkkioihin

10.02.2019 11.44

puita2.jpg

Metsähallitus kannustaa sopimusyrittäjiään hyvään työn jälkeen maksamalla kaivinkonemuokkaus- ja puunkorjuuyrittäjille laatupalkkioita. 

Rahallisen palkkion suuruus vaihtelee 2-4 prosentin välillä yrittäjän vuoden 2018 urakkamaksuista. Metsähallituksen maksamat laatupalkkiot puunkorjuussa ja kaivinkoneella tehtävässä maanmuokkauksessa ovat arvoltaan yhteensä noin 500 000 euroa.

Kaivinkonemuokkauksen laatupalkkio maksettiin ensimmäisen kerran viime vuonna. Nyt palkkiomenettely on otettu käyttöön myös puunkorjuussa.

”Haluamme kannustaa yrittäjiä huippulaatuun porkkanan avulla. Laatupalkkiosta yrittäjä saa vastineeksi katetta sille työlle, jonka hän on käyttänyt ammattitaitoisten kuljettajien valintaan ja kouluttamiseen, korkeatasoisen työn tekemiseen ja työjäljen omavalvontaan. Yrittäjien laatutason kehittymisen kautta pystymme palvelemaan asiakkaitamme entistä paremmin”, Metsähallitus Metsätalous Oy:n asiakkuusjohtaja Heikki Kääriäinen vakuuttaa.

Laatupalkkio maksettiin kaikkiaan 22 puunkorjuuyrittäjälle, keskimääräinen palkkio oli 21 000 euroa.

”Arvioinnin kohteena olivat korjuumäärätavoitteiden täyttäminen, apteeraus ja puutavaran laatu, työnjälki maastossa sekä hakkuukoneen mittalaitteen kalibroiminen”, Heikki Kääriäinen kertoo.

Kaivinkonemuokkauksessa arvioitavia laatutekijöitä olivat urakointiohjelman toteutuminen sekä viljelykelpoisten kohteiden määrä hehtaaria kohden.

"Yrittäjäkohtaisten palkkioiden suuruus vaihteli 800-5000 euron välillä", metsänhoitojohtaja Heikki Savolainen toteaa.

Metsähallitus hankkii kaikki urakointipalvelut palveluina alan yrittäjiltä julkisten hankintakilpailujen kautta. Laatupalkkio on osa Metsähallitus Metsätalous Oy:n urakointistrategiaa, jonka keskeisenä ajatuksena on hankkia laadukkaita palveluja kustannustehokkaasti.

19.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ MAAMESS 2024 -LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien

Siirry arkistoon »