Ylisuuresta mäntytukista arvokasta sydänpuuta teollisuudelle ja vientiin

09.02.2019 20.01

isootukkii1.jpg

Savitaipaleella vuonna 1994 perustetun Finnstamm Oy:n alkuperäinen liikeidea jalostaa ylisuurta mäntytukkia on edelleen yrityksen perusliiketoimintaa. Yhtiön arvokkaimmat tuotteet ovat lähes oksattomat aihiot ikkuna- ja erikoispuusepänteollisuudelle sekä männyn sydänpuusta tehtävät lahonkestävät tuotteet.

- Kotimaan markkinoiden lisäksi tuotamme ikkunapuuaihioita Saksan ja Italian teollisuuden markkinoille. Pohjois-Italian ikkunateollisuus haluaa nimenomaan laadukasta sydän- ja pintapuuta, jossa oksattomuus sekä vuosilustojen syysuunta ja -tiheys ovat tärkeimpiä laatuvaatimuksia, kertoo yhtiön toimitusjohtaja Heikki Rytkönen.

Rytkösen mukaan Italia on vientimaana ohittanut volyymissa Saksan. - Kun ennen toimimme monen välikäden kautta, nyt myymme suoraan Italiassa olevan agentin kautta asiakkaille. Rakentamisessa sydänpuun lahonkestävyys on parempaa kuin pintapuun ja sitä voi käyttää terasseissa, kattojen otsalaudoissa ja ulkovuorauksissa. Nyt on ymmärretty sydänpuun laatuarvo, millä on erityistä merkitystä viennissä.

Sertifiointi ja ympäristöseloste tuotteen laadun takeena

Ylisuureksi tukiksi lasketaan yleensä tyvipaksuudeltaan noin 55 cm:n tukki, josta sydänpuun osuus on enimmillään 100 mm x 200 mm mittainen aihio. - Sen osuus on puun kokonaiskuutiometristä vähäinen, sillä usein sydänpuussa on halkeamia ja se tulee erottaa ytimessä olevasta nuorpuusta, koska se on lahoherkkää. Tuotannossamme otamme talteen ainoastaan terveoksaista, halkeamatonta sydänpuuta.

Finnstamm Oy on mukana Suomen metsäkeskuksen ja Luonnonvarakeskuksen käynnistämässä ”Tutkimuksesta kilpailukykyä puutuotealalle ” hankkeessa. - Hanke tarjoaa esimerkiksi yhteistyömahdollisuuksia muiden yritysten kanssa. Ryhmäsertifiointi on tuonut meidät pienemmätkin puualan yritykset sertifioinnin piiriin, mikä olisi ollut yksin lähes mahdotonta. Tänä päivänä on välttämätöntä, että raaka-aineen alkuperä on tunnistettavissa, muistuttaa Rytkönen.

- Lopputuotteen ympäristöselosteesta sekä yhteistyöstä alihankinnassa ja markkinoissa saadaan konkreettista taloushyötyä. Kun laatutietoisten asiakkaiden ympäristötietoisuus on korkealla, heille kaikki raja-arvot osoittava ympäristöseloste on vakuutus siitä, millaiset ympäristövaikutukset tuotteella tai tuoteryhmällä on.

Kehittämishankkeen yhtenä punaisena lankana on tuoda uusinta tutkimustietoa yritysten käyttöön. Finnstammin kannalta mielenkiintoisin tutkimus koskee Luonnonvarakeskuksen kehittämää mittalaitetta männyn sydänpuun uuteaineiden, erityisesti stilbeenien, pitoisuuksien mittaamiseksi. Stilbeenipitoisuudella voidaan ennustaa lahonkestävyyttä - mitä suurempi pitoisuus, sitä parempi lahonkestävyys.

isootukkii22.jpg

Puunjalostuksen erikoistumista ja verkottumista

Finnstammin käyttämä mäntytukin raaka-aine tulee etupäässä Etelä- ja Kaakkois-Suomen suurilta sahoilta. – Tuontipuuta emme käytä, vaikka meillä onkin ylisuuren männyn saatavuudessa aika ajoin ongelmia. Otamme vastaan ylisuuria tyvitukkeja, jotka täyttävät tukin mitta- ja laatuvaatimukset. Nyt käytämme vuodessa kuusi–seitsemän tuhatta kuutiota raakapuuta, josta saamme noin puolet erilaisina jalosteina.

- Alusta alkaen yhtiön ajatus oli erikoistua ja täydentää metsän jalostusketjua. Emme pyrkineet isojen sahojen kilpailijaksi, vaan yhteistyökumppaniksi. Nyt pyörii vannesahan lisäksi pyörösaha ja tavara kuivataan omassa kuivaamossa. Teemme yhteistyötä muun muassa ostamalla höyläämöpalvelut naapuriyritykseltä.

Yritys työllistää yrittäjien lisäksi neljä työntekijää. – Olen mukana usein raaka-aineen hankinnan alkuvaiheessa valvomassa, että raaka-aine ja mitat ovat sellaisia kuten pitää. Samoin markkinoinnin hoidamme itse. Kapasiteettia olisi vuositasolla isommankin puuerän sahaukseen, mutta raaka-aineen saannin mukaan toimitaan.

Rytkönen arvioi hiilijalanjäljen ja ympäristötekijöiden merkityksen kasvavan myös rakentamisessa ja sitä palvelevassa teollisuudessa. - Pidän tätä hyvänä kehityksenä, koska se lisää puun käyttöä ja antaa puutuotealalle uusia yrittämisen mahdollisuuksia. Meillä suomalaisilla on Euroopan markkinoilla hyvä maine sekä metsänkäsittelyn että puutuotteiden osalta.

Metsäkeskuksen hanke vahvistaa pienten puualan yritysten osaamista, tuotekehitystä ja markkinointia

Finnstamm Oy on mukana Suomen metsäkeskuksen ja Luonnonvarakeskuksen käynnistämässä ”Tutkimuksesta kilpailukykyä puutuotealalle ” hankkeessa. Sen keskeisenä tavoitteena on vahvistaa puutuotealan yrittäjien tuotekehityksen ja markkinoinnin osaamista.

- Hankkeen taustalla on huoli maaseudun puutuoteteollisuuden yritysten sekä niiden toimintaa palvelevien yritysten kilpailukyvystä, toiminnan kehittämisestä ja uusien yrittäjien saamisesta alalle, kuvailee hankkeen vetäjä Jouni Silvast Metsäkeskuksesta.

Monialaisen neuvontahankkeen tavoitteena on turvata myös puutuotealan yritysten sukupolvenvaihdos vahvistamalla uusien yrittäjien osaamista. - Vaikka uusilla yrittäjillä olisikin alan tekninen osaaminen hallussa, erityisesti tuotekehityksessä sekä liiketoiminnan ja markkinoinnin kehittämisessä on syytä lisätä osaamista. Vientimarkkinoiden vaatimusten tuntemus on avain kasvavien yritysten menestykselle myös jatkossa, sanoo Silvast.

- Haluamme verkostoida yhteen tutkimuslaitoksia, kehittäjäorganisaatioita ja yrityksiä yhdessä ratkaisemaan tuotekehityksen, markkinoinnin ja kaupankäynnin ongelmia. Kun ympäristövaikutusten merkitys kasvaa ja toimintaympäristö digitalisoituu, tarvitaan kaikki mahdollinen uusi tutkimustieto puutuotealan yritysten käyttöön.

Esimerkkinä Silvast mainitsee rakennuspuutuotteiden ympäristöselosteiden laadintaa ohjaavan standardin, mikä on hyväksytty keväällä 2014. Ympäristöselosteella yritys voi osoittaa asiakkailleen tuotteen valmistuksen ja käytön ympäristövaikutukset hiilijalanjälkeä laajemmin. - Kun Metsäteollisuus ry on kehittänyt kotimaista ohjeistusta ympäristöselosteiden laatimiseksi, laadimme tässä hankkeessa niiden soveltamiseen yksityiskohtaiset ohjeet.

- Hankkeen yksi konkreettinen tuotos on myös Lähipuu-brändin rekisteröinti. Tuotemerkki on tae siitä, että Lähipuu tuotemerkin omaavat tuotteet ovat laadukkaita ja ekologisesti kestäviä tuotteita. Eurooppalaisen standardiluokituksen täyttävä tuotemerkki on asiakkaalle laatu- ja ympäristölupaus, muistuttaa Silvast.

Silvast on huolissaan menestyvien ja kasvavien yritysten vaikeuksista palkata ammattitaitoista väkeä alalla vallitsevan osaamisvajeen takia. – Kun ammatillista koulutusta on kaikilla tasoilla voimakkaasti supistettu viime vuosina, kasvavat yritykset joutuvat palkkaamaan osaamatonta väkeä ja kouluttamaan heitä yrityksen omilla resursseilla.

- Osaamisvaje on puutuotealan työmarkkinoilla tosiasia ja sillä on pitkän ajan kuluessa vaikutuksia myös yritysten kannattavuuteen ja investointihalukkuuteen, muistuttaa Silvast.

19.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ MAAMESS 2024 -LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien

Siirry arkistoon »