Renault Trucks investoi 33 miljoonaa euroa uuteen tutkimus- ja kehityskeskukseen

21.01.2019 15.04

Renault_Trucks_Lyon_RD_centre_01.jpg

Uusi ekologisesti vastuullinen tutkimus- ja kehityskeskus avataan Renault Trucksin pääkonttorin läheisyyteen Lyonin Saint-Priestiin vuonna 2021. Keskus kasvattaa Lyonin toimipaikan merkittävyyttä Volvo Group –konsernissa entisestään. Uudesta keskuksesta tulee Volvo konsernin toiseksi suurin tutkimus- ja kehityskeskus, joka ulottuu 11 300 neliömetrin alueelle.

Renault Trucksin uusi tutkimus- ja kehityskeskus on osa Renault Trucksin ja Volvo konsernin käynnistämää viisivuotista rakennusohjelmaa. Uudessa keskuksessa tullaan kehittämään uusia innovaatioita ja projekteja sekä Renault Trucksille, että Volvo- konsernin muille tuotemerkeille.  

Yhteinen sijainti, tietojen jakaminen ja sujuvuus ovat uuden, kilpailukykyisemmän organisaation perusta

Saint-Priestin uudessa tutkimus- ja kehityskeskuksessa toimii yli 1 000 asiantuntijaa. Kaiken kaikkiaan Lyonissa työskentelee 1 400 insinööriä. Uusi keskus tuo uusia synergiaetuja, edistää innovaatioiden syntymistä ja turvaa Renault Trucksin ja konsernin eri tuotevalikoimien menestyksen tulevaisuudessa. 

Keskus tulee valmistuttuaan olemaan Ranskan kymmenen suurimman tutkimus- ja kehityskeskuksen joukossa. Kolmikerroksinen rakennus on mietitty kokonaan uusiksi tavalla, joka edistää eri työskentelytiimien välistä monialaista yhteistyötä. Koko rakennus on suunniteltu toimistoista, avoimista tiloista ja luovista työskentelyalueista lähtien tavalla, joka edistää uusien innovaatioiden syntymistä ja tietojen jakamista.

Ekologinen suunnittelu, työhyvinvointi ja kustannusten optimointi 

Uusi tutkimus- ja kehityskeskus heijastaa Renault Trucksin innovatiivista sitoutumista tehokkuuteen ja kestävään kehitykseen. Rakennustyöt alkavat kesällä 2019. 

Rakennustöistä vastaa ARCHIGROUP-yhtiö, jolla on tukenaan kestävän kehityksen osaamista (ETAMINE). Valmis rakennus kuluttaa 25 % vähemmän energiaa kuin Ranskan lainsäädäntö edellyttää.

Uusi keskus suunnitellaan ranskalaisen kestävää rakentamista edistävän NF HQE (High Quality Environmental) ympäristöstandardin uusimpien ja tiukimpien suositusten mukaisesti.

Jotta hankkeen vaatima 33 miljoonan euron investointi voidaan hyödyntää optimaalisesti, projektissa huomioidaan rakennuksen koko elinkaari, mukaan lukien paitsi hankintakustannukset myös huolto, energiankulutus, kulutushyödykkeet ja jätehuolto.

 

28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin

Siirry arkistoon »