Viranomaisten viestintäpalvelu laajakaistaiseksi

21.01.2019 8.01

PoliisijaambulanssionnettomuuspaikallaKuvaShutterstockJarhePhotography_hnksc0b2d9fth28p85hvbflto76027961378115521699.jpg

Viranomaisten viestintäpalvelua aletaan muuttaa asteittain laajakaistaiseksi. Vanha Virve-viranomaisradioverkko toimii siirtymäaikana uuden järjestelmän rinnalla siihen asti, kunnes laajakaistainen palvelu on valmis ja otettu kokonaisuudessaan käyttöön.

Viranomaisviestintäpalvelua tarjoaa jatkossa valtion omistama Suomen Erillisverkot Oy, joka kilpailuttaa verkko-operaattorin kaupallisten teleyritysten joukosta. Kilpailutuksen voittaneen teleyrityksen verkkoa on tarkoitus laajentaa ja vahvistaa, jotta sillä saadaan vastattua viranomaisviestinnän tarpeisiin. Verkon vahvistaminen lisäisi myös kansalaisten ja yritysten mahdollisuuksia hyödyntää digitaalisia palveluita nykyistä laajemmalla maantieteellisellä alueella.

Hallitus esitti sähköisen viestinnän palveluista annetun lain ja julkisen hallinnon turvallisuusverkkotoiminnasta annetun lain hyväksymistä torstaina 17. tammikuuta 2019.

Uusi viranomaisviestintäpalvelu mahdollistaa laajakaistaisen viestinnän, esimerkiksi videokuvan siirron, ja parantaa näin tilannekuvan tarkkuutta sekä viranomaisvastetta muun muassa onnettomuus- ja häiriötilanteissa.

Lakimuutoksilla turvataan viranomaisliittymien palvelun saatavuus ja laatu myös verkon ruuhkatilanteissa, jolloin viranomaisten liittymät ovat etusijalla suhteessa muihin käyttäjiin. Lisäksi viranomaisliittymät voivat käyttää muita verkkoja, jos kilpailutuksella valittu ensisijainen verkko ei ole käytettävissä. Viranomaisliittymien etuoikeuksilla olisi tavallisen käyttäjän viestintäpalvelun laatuun korkeintaan tilapäisiä ja alueellisia vaikutuksia. 

Nykyinen viranomaisten Virve-verkko on ollut käytössä lähes koko maan kattavana vuodesta 2002 alkaen ja sillä on noin 40 000 käyttäjää. Sitä käyttävät pelastustoimi, poliisitoimi, Puolustusvoimat, Rajavartiolaitos, Tulli, sosiaali- ja terveystoimi, eri ministeriöt sekä muut valtion ja kuntien turvallisuudesta ja toimivuudesta vastaavat tahot. Uusi laajakaistainen viranomaisviestintäpalvelu kohdennetaan samoille käyttäjäryhmille.

Mitä seuraavaksi?

Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa lait perjantaina 18. tammikuuta 2019 ja määrätä ne tulemaan voimaan 1. helmikuuta 2019.

19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa

Siirry arkistoon »