Kansantalouden tuotanto kasvoi marraskuussa vuodentakaisesta - laskua edelliskuukauteen nähden

19.01.2019 9.01

euroja_100.jpg

Marraskuun 2018 työpäiväkorjattu tuotanto oli 1,8 prosenttia korkeammalla tasolla kuin vuotta aiemmin.

Kausitasoitettu tuotanto oli marraskuussa 0,3 prosenttia edelliskuukautta matalammalla tasolla. Lokakuun 2018 työpäiväkorjattu tuotanto nousi tarkentuneiden tietojen mukaan 3,2 prosenttia (oli 2,9) edellisvuoden lokakuusta.

Tuotannon suhdannekuvaajan sarjat kausitasoitetaan Tramo/Seats -menetelmällä. Kausi- ja satunnaisvaihteluista tasoitettujen sarjojen (kausitasoitettu ja trendisarja) viimeiset havainnot tarkentuvat uusien havaintojen myötä kausitasoitusmenetelmissä. Tarkentumiset voivat etenkin suhdannekäänteissä olla suuria, mikä tulee ottaa huomioon kausitasoitettuja ja trenditietoja käytettäessä.

Työpäiväkorjattuna alkutuotanto kasvoi noin seitsemän prosenttia, jalostus hieman päälle prosentin sekä palvelut noin kaksi prosenttia vuoden 2017 marraskuusta.

Alkutuotannolla tarkoitetaan maa-, riista-, metsä- ja kalataloutta. Jalostus sisältää teollisuuden ja rakentamisen. Palvelut sisältää kaupan, majoitus- ja ravitsemistoiminnan, liikenteen, liike-elämän palvelut sekä kiinteistö-, vuokraus- ja tutkimuspalvelut, rahoitus- ja vakuutustoiminnan ja julkiset palvelut.

Lähde: Tuotannon suhdannekuvaaja 2018 marraskuu, Tilastokeskus

29.03.2024 11.00Puunkorjuu ja kaukokuljetus 2023 julkaistu
29.03.2024 10.11Sähköautojen latauspiste pakolliseksi ei asuinkäytössä oleviin rakennuksiin - asennusaikaa 31.12.2024 asti
29.03.2024 8.00Lapinjärven tutkimusmetsässä kaadetaan aidanvieruspuita purkutöitä varten
28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan

Siirry arkistoon »