Kaukaloiden virtuoosit iskivät yhteen Kuopiossa - kymmenes Einari Kuppi Beaverille!

15.01.2019 17.01

maali1.jpg

Kuopiossa pelattiin jo kymmenes Einari Kuppi -jääkiekkoturnaus. Juhlavuoden kunniaksi turnaus aloitettiin Finlandia-hymnillä Sakari Kuosmasen esittämänä.

Ensimmäisessä välierässä oli vastakkain joukkueet Ergo ja Beaver. Kyseessä oli oikea revanssi viime vuodelta, jolloin Ergo voitti rankkareilla. Tällä kertaa Beaver oli päättänyt näyttää kaapin paikan ja aloitti terävästi siirtyen 2-0 johtoon Ruotsin ihmeen Jan Föraren ja Kalle Kermanin maaleilla. Ergo ei lannistunut vaan valmentaja Hannes Kapanen loihti kentälliset iskuun, ja Samuel Vidgren ja Jussi Huttunen pamauttivat pelin tasoihin. 

Beaver oli kuitenkin oppinut läksynsä viime vuodesta ja onnistui kahdesti. Pasi Lahikainen pyrähti läpiajoon ja Gunnar Puhakan rautaisella laukauksella maskin takaa tilanteeksi 4-2. Ergo kehitti vielä valtaisen kirin, mutta ei pystynyt yllättämään Beaverin maalivahtia Antti ”Rasputin” Tikkasta kuin kerran Joni Kohvakan toimesta. ”Voitto tuntuu kyllä hyvälle, mutta katse on jo finaalissa”, tuumi Timbe Karppinen taistelun päätyttyä. ”Eläissäni en ole mitään voittanut. Jokohan tänään kaikki muuttuu…”, jatkoi Karppinen. 

Toisessa välierässä oli vastakkain Bear ja Fox. Fox aloitti ottelun erittäin pirteästi siirtyen 1-0 johtoon Jussi ”Nilsiän Sheikki” Hakkaraisen loistavalla yksilösuorituksella. Tästä Bear ei kuitenkaan häkeltynyt vaan tasoitti pelin reilun viiden minuutin jälkeen ja otti pelin komentoonsa vieden ottelun peräti 6-1. Hattutempun pyöräytti Eero Ojasalo, Jukka Väisänen laukoi kaksi maalia ja jopa Kai Laaja sai tehtyä maalin. ”Olipas vauhdikas ottelu. Todella mukava pelata ja kaiken kruunasi puhuttu syöttöpiste meidän ensimmäiseen maaliin!” totesi turnauksen ensikertalainen Pekka ”Piruetti” Inkala

Pronssiottelussa vastakkain asettuivat Ergo ja Fox. Pelin henki selvisi jo ensimmäisen 20 minuuttisen aikana, Ergo takoi maaleja kuin liukuhihnalta ja Fox ei pystynyt vastaamaan haasteeseen vaikka voimahyökkääjä Arttu ”Fit” Mykkänen ampui kaksi maalia. Ergo voittoon 9-2, maalin tekijöinä Samuel Vidgren, Kalle Kyllönen, Joni Kohvakka x 2, Heikki Nuopponen, Oskari Piironen x 2, Niki ”Okin poika” Piironen ja Ismo Laitinen. ”Teimme muutoksia kokoonpanoon ja otin itse enemmän vastuuta. Tulosta rupesi heti tulemaan ja olen ylpeä pronssista. Varsinkin maalivahtimme Pasi Kuivalaisen rankkaritorjunnat sykähdyttivät”, kertoi Ergon loistava kapteeni Jukka ”Rytmikone” Mikander.

maali4.jpg

Finaali Beaverin juhlaa 

Beaver ja Bear taistelivat finaalissa todellisessa herrasmieskiekkotunnelmissa, mutta silti ottelussa jouduttiin viheltämään muutamia rangaistuksia. Beaver saikin tämän ansiosta kolme rangaistuslaukausta ensimmäisen kymmenen minuutin aikana ja teki kaikista maalit. Tekijöinä Kalle Kerman kahdesti ja turnauksen hienoimman rankkarin tehnyt Timbe Karppinen. ”Mailaa tuli kulmassa vähän joka puolelta, joten tuomareilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin viheltää rike pois. Rankki oli sitten minulle pelkkä rutiinisuoritus”, kertoi Karppinen pelin tuoksinnassa. 

Bear meni jo parhaimmillaan 4-0 johtoon ja vaikka Janne Laitinen sekä Matti ”Kallen veli” Pitkänen kavensivat, ote ei löystynyt vaan Beaver mestariksi maalein 7-4. Kerman teki yhteensä neljä maalia sekä kertaalleen Beaverissa onnistuivat Jussi ”Rankki” Virkkunen ja Teemu Tiihonen. Bearin kaksi muuta maalia teki Otto Piiroselle ja Juha-Matti (Jukan poika) Mikanderille

maali2.jpg

”Olipas jännä ja tasainen turnaus! Voitto tuli viimeksi vuonna 2011 joten on tätä kyllä odotettukin. Nyt juhlimme hillitysti mestaruutta ja suuntaamme katseemme jo ensi vuoden Kuppiin. Tavoitteena meillä on ottaa ainakin kolmen voiton putki!” hehkutti Beaverin manageri Pasi ”Tykki” Piironen

Turnauksen Kultakypäräksi valittiin Eero Ojasalo, pistepörssin voiton jakoivat Kalle Kerman ja Samuel Vidgren sekä uudella tuomareiden jakamalla Herrasmiespelaaja-palkinnolla palkittiin Juho ”Viilipytty” Nummela.

maali3.jpg

28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin

Siirry arkistoon »