Lahti Energia vaihtoi uusiutuvaan dieseliin

19.12.2018 11.45

lahti_energia.png

Lahti Energia on matkalla kohti puhtaampaa tulevaisuutta myös liikennepolttoaineissa. Olemme ottaneet käyttöömme 100-prosenttisesti jätteistä ja tähteistä valmistettavan uusiutuvan diesel-polttoaineen ensimmäisten joukossa Lahdessa. Uusiutuvan dieselin käyttö leikkaa jopa 90 % kasvihuonekaasupäästöistä verrattuna perinteiseen fossiiliseen dieseliin.

“Olemme siirtymässä tuotannossamme kovaa vauhtia fossiilisista polttoaineista uusiutuviin. Neste MY uusiutuva diesel on meille kaivattu ratkaisu erityisesti sellaiseen erityiskalustoon, johon ei ole saatavissa sähkö- tai kaasuversiota. Sen avulla saamme kertaheitolla noin puolet olemassa olevista ajoneuvoistamme vähäpäästöisiksi ilman kalustohankintoja”, kertoo Lahti Energian ympäristö- ja turvallisuuspäällikkö Eeva Lillman.

“Neste MY uusiutuva diesel antaa lisää vaihtoehtoja ajoneuvohankintoihimme, koska jatkossa voimme hankkia myös diesel-kalustoa sen täyttäessä vähäpäästöisen strategian mukaiset tavoitteemme. Saavutamme tuotteen käytöllä päästövähennyksen, joka vastaa 30 auton poistamista tieliikenteestä vuodeksi. Tämä on huomattava luku, sillä ajoneuvoja meillä on käytössä yhteensä 63”, Lillman jatkaa.

“Olemme erittäin iloisia voidessamme kertoa Neste MY uusiutuvan dieselin jakelun laajentumisesta Lahden seudulle. Tuote tulee myyntiin Taukotuulen Neste-asemalle, joka on hyvien liikenneyhteyksien ja monen suomalaisen mökkimatkan varrella. Näin joulun tullen polttoaineessa on tärkeää myös sen talvikestävyys. Neste MY:llä voikin ajaa huoletta ympäri vuoden, sillä sen kylmäkestävyys on talvilaatuisena -34 °C”, lisää Nesteen Marketing & Services -liiketoiminta-alueen Suomen toiminnoista vastaava johtaja Sam Holmberg.

28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin

Siirry arkistoon »