Päästövaatimukset koskemaan myös ruohonleikkureita ja moottorisahoja 1.1.2019

18.12.2018 15.00

Stihl_sagen.jpg

Aiemmin lähinnä traktoreiden ja työkoneiden moottoreita koskenut lainsäädäntö laajenee koskemaan lähes kaikkia tieliikenteen ulkopuolisia liikuteltavia polttomoottorikäyttöisiä laitteita. Tavoitteena on vähentää työkoneiden terveydelle haitallisia päästöjä.

”Uusilla päästöraja-arvoilla pyritään vähentämään polttomoottoreiden käytössä syntyviä ilman epäpuhtauksia. Tavoitteena on ilmanlaadun parantaminen ja EU:n ilmansuojelutavoitteiden saavuttaminen”, kertoo Trafin ylitarkastaja Henri Takkinen.

Moottoreista löydyttävä EU-tyyppihyväksyntämerkintä

Polttomoottoreiden päästövaatimukset tulevat voimaan 1.1.2019, josta alkaen moottoreiden on oltava pakokaasupäästöjen osalta EU-tyyppihyväksyttyjä. Poikkeuksena ovat ns. siirtymävaiheen moottorit sekä 56-130 kW moottorit, joilla vaatimukset tulevat voimaan vasta vuoden kuluttua. 

Tyyppihyväksynnän hakeminen on moottorin valmistajan tai valmistajan edustajan vastuulla - esimerkiksi jälleenmyyjä ei voi hakea tyyppihyväksyntää.

Hyväksyntäprosessissa varmistutaan, että tyyppihyväksyntää varten testatun moottorin lisäksi myös tuotannosta tulevat moottorit täyttävät päästörajat. Tyyppihyväksyntätodistuksen antaa EU-jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen. Todistus oikeuttaa kiinnittämään tyyppihyväksyntämerkinnän moottoriin.

Varastoon valmistetuilla moottoreilla siirtymäaika

Siirtymävaiheen moottoreilla sekä 56-130 kW moottoreilla päästövaatimukset tulevat voimaan 1.1.2020.

”Siirtymävaiheen moottoreita koskevan poikkeuksen tarkoituksena on mahdollistaa myös varastoon valmistettujen moottoreiden markkinoille saattaminen lain voimaantulon jälkeen”, selventää Takkinen.

Moottori katsotaan siirtymävaiheen moottoriksi, jos se on valmistunut ennen uuden säädöksen voimaantuloa ja täyttää tällöin voimassa olleet vaatimukset. Moottorissa on oltava valmistusajankohta ja mahdollinen edellisen päästövaiheen mukainen tyyppihyväksyntämerkintä.

Markkinoille saattamisella ei tarkoiteta myyntipäivämäärää loppukäyttäjälle. Mikäli laite on jo esimerkiksi jälleenmyyjän varastossa EU-alueella, ei laitteen varsinaisella myyntipäivämäärällä ole takarajaa. Markkinoille saattamisella ei myöskään tarkoiteta kyseisen laitemallin vaan nimenomaan kyseisen laiteyksilön markkinoille saattamista.

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi (jatkossa Liikenne- ja viestintävirasto Traficom) toimii 1.1.2019 voimaan tulevan päästöasetuksen mukaisten työkonemoottorien markkinavalvontaviranomaisena. 

19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa

Siirry arkistoon »