Mantsiselta merkittävä lahjoitus Karelia-ammattikorkeakoululle

18.12.2018 15.06

- Yrityksemme menestyminen on kiinni tekijöidemme osaamisesta. Paikallinen ja korkealaatuinen tekniikan alan koulutus on tämän vuoksi meille erittäin tärkeää. Työntekijöistämme monet ovat opiskelleet Kareliassa ja lisäksi Karelia tarjoaa joustavia jatko-opiskelumahdollisuuksia osaamisen kehittämiseen työuran aikana, kertoo toimitusjohtaja Mia Mantsinen.

Karelia-ammattikorkeakoulun toiminnan lähtökohtana on alueen työ- ja elinkeinoelämän kehittäminen kansainvälistä osaamistasoa vastaavaksi.

- Menestyksemme edellytys ja voimavara on yhteistyö Pohjois-Karjalassa toimivien yritysten kanssa. Pohjois-Karjalan työelämässä toimivista henkilöistä joka kymmenes on suorittanut tutkintonsa Kareliassa. Olemme myös yhteisönä vahva - jäähän Karelian opiskelijoista jopa kaksi kolmasosaa työskentelemään valmistumisensa jälkeen maakuntaan, kertoo rehtori Petri Raivo.

Karelia-ammattikorkeakoulun varainhankintakampanja käynnistyi huhtikuussa 2018, ja jatkuu vuoden 2019 loppuun saakka. Varainhankintakampanjan aikana saadut lahjoitukset käytetään ammattikorkeakoululaissa tarkoitettujen tehtävien huolehtimiseen. Yli 10 000 euron lahjoitukset voidaan kohdentaa lahjoittajan toiveen mukaisesti koulutusalalle.

19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat

Siirry arkistoon »