Bioenergia ry:n uusi puheenjohtaja: alalla on merkittävä rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä

14.12.2018 15.50

vanhala_pertti_Bioenergia.jpg

Oulun Energian liiketoimintajohtaja Pertti Vanhala on valittu Bioenergia ry:n hallituksen puheenjohtajaksi. Vanhala painottaa, että bioenergialla on hyvin merkittävä rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä ja nykyisillä toimilla on vaikutusta tulevien sukupolvien elinympäristöön. Vanhala uskoo, että vaikka voimalaitosten polttoaineena käytetään yhä enemmän puuta, energiaturve takaa toimitusvarmuuden jatkossakin markkinaehtoisesti.

Bioenergia ry:n sääntömääräinen syyskokous Helsingissä 13.12.2018 valitsi yhdistykselle hallituksen vuodelle 2019. Puheenjohtajaksi valittiin Oulun Energian liiketoimintajohtaja ja Turveruukki Oy:n toimitusjohtaja Pertti Vanhala. Hän on Bioenergia ry:n 7-vuotisen historian kolmas hallituksen puheenjohtaja ja seuraa tehtävässä Tampereen Sähkölaitos Oy:n toimitusjohtajaa Jussi Laitista.

- On todella mielenkiintoista ottaa uusi vastuu vastaan juuri vaalien alla ja hallitusohjelman laadinnan kynnyksellä. Bioenergia ry voi olla maamme paras uusiutuvan bioenergian edistäjä. Uusi eduskunta ja hallitus avaavat meille uusia mahdollisuuksia yhteistyössä muiden etujärjestöjen kanssa, Vanhala sanoo.

Metsän ja puun käyttöön liittyvät kysymykset ovat kotimaan energiapolitiikan ytimessä. Bioenergiatoimijoilla on kunnianhimoisia tavoitteita lisätä puun energian käyttöä, ja tulevalla hallituskaudella luodaan perusteet tavoitteen toteuttamiselle. Energian tuotannon toimitusvarmuus on yhteiskunnan peruspilari. Vanhala uskoo, että vaikka voimalaitosten polttoaine muuntuu yhä enemmän puuksi, energiaturve toimii edelleen markkinaehtoisena toimitusvarmuuden varmistajana.

- Bioenergian tulevaisuus näyttää hienolta. Meillä on merkittävä rooli ilmastonmuutoksen hallinnassa ja toimillamme on vaikutusta tulevien sukupolvien elinympäristöön, Vanhala muistuttaa.    

Jussi Laitinen on toiminut Bioenergia ry:n hallituksen puheenjohtajana kaksi vuotta. Toimikauden aikana bioenergia-alalla on tehty useita kauaskantoisia päätöksiä.

- Uusiutuvan energian direktiivistä neuvoteltiin suomalaisten metsänomistajien kannalta järkevä lopputulos. Myös LULUCF-väännössä saavutettiin hiilinielun kannalta tasapainoinen tulos. Voimme jatkossakin hyödyntää bioenergiaa ilmastoystävällisesti ja tehokkaasti, Laitinen sanoo.

- Bioenergia ry:n asema on vakiintunut merkittäväksi ja asiantuntevaksi edunvalvojaksi, jonka mielipiteitä kuunnellaan, Laitinen jatkaa.

Hallituksessa on 11 Bioenergia ry:n jäsenorganisaation edustajaa. Kolme hallituksen jäsentä edustaa uusia yrityksiä verrattuna vuoden 2018 hallitukseen.

Uusi hallitus aloittaa toimintansa vuoden 2019 alusta.

Bioenergia ry:n hallitus 2019:
Puheenjohtaja Pertti Vanhala, Oulun Energia Oy

Jäsenet

Riku Cavadas-Kaipainen, Metsä Group

Anssi Kainulainen, MTK ry

Tommi Lahti, LHM Hakkurit Oy

Esa Koivula, Keuruun Lämpövoima Oy

Matti Peltola, Koneyrittäjien liitto ry

Erkki Karppanen, ESE Oy

Mia Nores, Vapo Oy

Ville Kopra, Versowood Oy

Sami Markkanen, Kotkan Energia Oy

Tomi Vartiamäki L&T Biowatti Oy

Carita Ollikainen, Valmet Oyj

19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025

Siirry arkistoon »