Bioenergia ry: Hiiletön liikenne ei onnistu yksittäisellä keinolla

12.12.2018 17.01

savuaa.jpg

Liikenne- ja viestintäministeriö julkaisi tänään asettamansa työryhmän loppuraportin keinoista, joilla liikenteen kasvihuonekaasupäästöt voitaisiin poistaa vuoteen 2045 mennessä. 

Raportissa esitetään laaja kirjo toimenpiteitä taloudellisista ohjauskeinoista investointeihin ja informaatio-ohjaukseen. Työryhmä ei ottanut suoraan kantaa toimenpiteille asetettaviin tasoihin, mutta tarkasteli joidenkin esimerkkilaskelmien kautta toimenpiteiden toteutettavuutta ja mahdollisia vaikutuksia.

- Tärkeintä raportin antia on se, mitä pitää tapahtua lähivuosina, jotta hiiletön liikenne mahdollistuu ja kehitys sitä kohti käynnistyy heti. Keskeinen havainto on, että tavoite edellyttää laajan toimenpideyhdistelmän toteuttamista.Nestemäisten biopolttoaineiden ja biokaasun rooli nousee raportissa hyvin esiin. Raportissa on onnistuneesti tunnistettu haasteita, joita hiilettömään liikenteeseen siirtymiseen liittyy, toteaa Bioenergia ry:n toimitusjohtaja Harri Laurikka.

Työryhmä laati toimenpideohjelmaehdotuksen seuraavien tavoitteiden pohjalta: 1) Henkilöautojen suoritteen eli ajoneuvokilometrien kasvu taittuu vuonna 2025, minkä jälkeen henkilöautojen suorite ei enää kasva. 2) Liikennevälineiden uusiutuminen nopeutuu huomattavasti. 3) Nestemäisten biopolttoaineiden osuus kaikista polttoaineista on 30 % vuonna 2030 ja 100 % vuonna 2045 kotimaisessa liikenteessä. Nestemäisten biopolttoaineiden absoluuttinen määrä tieliikenteessä ei nousisi vuoden 2030 jälkeen. Nestemäisten biopolttoaineiden lisäksi kasvatetaan voimakkaasti kotimaassa tuotetun biokaasun käyttömääriä. 

Vuonna 2030 liikenteen nestemäisen ja kaasumaisen bioenergian osuudet yhdessä kattaisivat noin 12,5 TWh ja vuonna 2045 noin 20 TWh. Kaasukäyttöisten henkilöautojen määrä kasvaa raportissa yli 130 000:een 2030 mennessä ja yli 250 000:een 2045 mennessä, kun vuonna 2017 kaasukäyttöisiä autoja oli n. 3 300. Henkilöautojen lisäksi vuonna 2030 teillä liikkuisi yli 20 000 kaasukäyttöistä kuorma-autoa, yli 3000 linja-autoa ja lähes 15 000 pakettiautoa.

28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin

Siirry arkistoon »