Mi-Pe Oy tuottaa metsähaketta luotettavasti ja suurella volyymilla Eschlböck Biber -autohakkureilla

08.12.2018 16.01

mipe1.jpg

Mi-Pe Oy Kiteeltä on erikoistunut puutavaran autokuljetuksiin ja hakeurakointiin, mitä on tehty jo yli neljän vuosikymmenen ajan. 

(kuva yllä: Mi-Pe Oy:n Eschlböck Biber 84 -hakkuri on asennettu ympäripyöriväksi Mercedes-Benz Actros 8x6:n päälle, mikä mahdollistaa haketuksen molemmilta puolilta metsäautotietä.)

Aikanaan haketusta lähdettiin tekemään Pentti Luukaisen toimesta laikkahakkureilla lähinnä metsäteollisuuslaitoksissa ja vuonna 1995 rakennettiin Mi-Pe Oy:n tytäryhtiön Kiteen LT-Hitsaus Oy:n kanssa Suomen ensimmäinen auton päälle asennettu ympäripyörivä rumpuhakkuri sahalla käytössä olleesta kehikkorungosta ja rummusta. 

- Tänä päivänä kokonaisurakoimme haketta Stora Ensolle ja lisäksi tehdään jonkin verran haketusta myös maataloille. Meillä on käytössä kaksi Eschlböck Biber -autohakkuria ja hake kuljetetaan perille neljällä hakeyhdistelmällä. Vanhempi Biber on enää lähinnä varakoneena, joten reilu 100 000 kuutiota haketta tehdään pääasiassa metsätähteestä maastossa kulkien oikeastaan yhdellä Biberillä. Joskus sillä poiketaan terminaalissakin, kertoilee yrittäjä Mikko Luukkainen

mipe2.jpg

Mi-Pen autohakkuri liikkuu leveällä alueella Joensuusta aina Ruokolahden kulmille. 

- Siirtymät ovat välillä jopa yli 200 kilometriä. Tuotettu hake kuljetetaan pääasiassa Joensuuhun Fortumille, Varkauteen Stora Ensolle ja Simpeleeseen Metsä Groupille, luettelee Luukkainen. 

Ympäripyörivä rakenne ehdoton edellytys

Ensimmäisen Eschlböck Biber 80 -hakkurin MAN:in päälle asennettuna Mi-Pe Oy hankki vuonna 2011 käytettynä Salo-Machinerylta ja astetta järeämpi hakkuri, Eschlböck Biber 84 asennettuna Mercedes-Benz Actros 8x6:n päälle, ostettiin 2015.

- Kyseessä oli käytetty mutta tosi hyväkuntoinen autohakkuripaketti. Nosturina on väkevä Palfinger Epsilon 170 QL millä syöttää tehokkaasti nälkäistä Biberiä. Ja kun auton etuakseli vetää sekä maavaraa on riittävästi niin kasoille päästään liik- kumaan huonoissakin olosuhteissa, kertoo kuljettaja Anssi Tenhonen, joka on operoinut Mi-Pe Oy:n hakkureilla vuodesta 2006 lähtien. 

Yksi ehdoton edellytys autohakkurille on Tenhosen mukaan ympäripyörivä rakenne:

- Biber on asennettu hammaskehän päälle mitä liikutetaan hydraulimoottorilla, joten hakettaminen onnistuu oli kasa kummalla puolella metsäautotietä tahansa.

mipe3.jpg

(kuva: Biber 84 hakeheittäjän siivikon halkaisija on 154 cm ja siinä on 8 järeää heittosiivikkoa mitkä on käännettävissä kaksi kertaa.)

Luotettava tehokone

Biber saa kokeneelta autohakkurin kuljettajalta muutenkin kehuja.

- Toimintavarmuus on näissä hommissa ykkösasia kun liikutaan maastossa kasalta toiselle. Biberiä ei ole tarvinnut koskaan rempata näpit savessa; riittää kun noudattaa perushuolto-ohjeita ja vaihtelee kuluvia osia. Ja Salon Pertti ansaitsee hatun noston siitä miten hän hoitaa jälkimarkkinoinnin: tarvittavat osat toimitetaan perille nopeasti vaikka itse tuoden ja tehtaan teknistä tukea saa aina jos sitä tarvitaan, kiittelee Tenhonen. 

Haketusteho on Biber 84:ssa huippuluokkaa.

- Jos haketetaan hyvää risukasaa niin nuppikuorman täyttää vartissa ja 70 kuution kärryn reilussa parissakymmenessä minuutissa. Keväällä tein pyöreästä kelo tukista puoliperävaunuun noin 97 kuution kukkura kuorman ja aikaa meni automiehen kellottamana noin 23 minuuttia, ilmoittaa Tenhonen. 

Kun tehdään hakkuutähdekasoja niin hakkuriin saattaa mennä teriä syövien kivien ja maa-aineksen lisäksi myös rautaa:

- Kyllä Biber on niellyt ajokoneen pankkoa ym. mutta ollaan selvitty terien ja painikkeiden vaihdolla. Ja kun terät koostuu useasta osasta voi vahingon sattuessa vaihtaa vain osuman saaneen kohdan.

mipe4.jpg

(kuva: Biber 84 -hakkurin suuri pöytä ja aggressiivinen syöttö nielee puuta sen minkä Palfinger Epsilon 170 QL -nosturilla ehtii syöttää.)

 

)

18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
16.04.2024 9.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille

Siirry arkistoon »