Marraskuun ensirekisteröinnit jäivät viime vuotta vaisummiksi

03.12.2018 13.45

subaru_mikkeli.jpg

Syyskuun alun jälkeen henkilöautojen ensirekisteröintien määrä on jäänyt viime vuotta pienemmäksi, sillä syyskuun alussa käyttöön otettu uusi päästöjen ja kulutuksen mittaustapa WLTP on vaikuttanut myös autojen verotukseen. Uusi mittaustapa on aiempaa pidempi ja kuormittavampi, joten se tuottaa samalla ajoneuvolle suuremmat päästöt kuin aiemmin käytössä ollut mittaustapa.

Tänään julkistetun WLTP-autojen autoveron alenemisen on ennakoitu lisäävän selvästi uusien autojen kysyntää lähikuukausien aikana. Vuoden 2019 alussa toteutetaan lisäksi hallitusohjelman mukainen vähäpäästöisille autoille suunnattu portaittainen veronalennus vastaavaan tapaan kuin vuosien 2016–2018 alussa. Uutta WLTP-autojen verotaulukkoa aletaan soveltaa jo 3.12. alkaen rekisteröitäviin autoihin ja se korvaa syyskuussa käyttöön otetun WLTP-verotaulukon, joka ei ollut kaikilta osin veroneutraali aiempaan verotaulukkoon nähden.

Marraskuussa ensirekisteröitiin 8 662 uutta henkilöautoa, mikä on 10,4 prosenttia viime vuoden marraskuuta vähemmän. Henkilöautoja on tänä vuonna ensirekisteröity 114 335, joka on 3,5 prosenttia enemmän kuin viime vuoden tammi-lokakuussa. Alkuvuoden aikana ensirekisteröintien määrä kasvoi selvästi viime vuotta suuremmaksi, sillä viime vuoden lopulla tilauskanta oli poikkeuksellisen korkealla. Myös vuoden alussa käynnistynyt romutuspalkkio lisäsi selvästi uusien autojen kysyntää. Romutuspalkkion vaikutus näkyy selvästi ensirekisteröintitilastoissa kampanjan päättymiseen eli elokuun loppuun asti.

Veromuutoksen vaikutukset näkyvät myös pakettiautojen rekisteröineissä

Pakettiautoja ensirekisteröitiin marraskuussa 1 260, joka on 9,3 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden marraskuussa. Pakettiautoja on ensirekisteröity tänä vuonna 14 411, joka on 0,1 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden tammi-marraskuussa.

Kuorma-autoissa vilkas kuukausi

Kuorma-autoja ensirekisteröitiin marraskuussa 329, joka on 11,9 prosenttia viime marraskuuta enemmän. Kuorma-autoja on ensirekisteröity tänä vuonna 3 578, eli 11,7 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Tarkempi katsaus tässä uutisessa liitteenä olevaan tilastoon paljastaa kuorma-autojen ensirekisteröintien kasvuprosentin taustalla olevan kevyt kuorma-autojen myynnin kasvun. 

Markkina-

Markkina-

Kumulatiivinen

Kokonaismassa

1-11/2018

osuus (%)

1-11/2017

osuus (%)

muutos (%)

3,5 - 5,99 t

663

18,5

284

8,9

133,5

6,0 - 15,99 t

244

6,8

255

8,0

−4,3

> 16 t

2 671

74,7

2 663

83,2

0,3

YHTEENSÄ

3 578

100,0

3 202

100,0

11,7

Uusia linja-autoja rekisteröitiin marraskuussa 23. Linja-autoja on tänä vuonna ensirekisteröity 450, joka on 4,1 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden tammi-marraskuussa.

Marraskuun ensirekisteröintitilastot

18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
16.04.2024 9.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille

Siirry arkistoon »