Autoveron sopeutusta uuteen päästömittaustapaan tarkennetaan

03.12.2018 13.05


Autoveron sopeutusta uuteen päästömittaustapaan tarkennetaan

Autoverotus muuttuu vuodenvaihteessa niin, että verotasot vastaavat tarkemmin ennen päästömittaustavan muutosta voimassa olleita verotasoja. Uusia verotasoja sovelletaan kuitenkin jo 3. joulukuuta lähtien verotettaviin autoihin. Hallitus antaa esityksen lainmuutoksesta keskiviikkona 5. joulukuuta.

Auton hiilidioksidipäästöt vaikuttavat ensirekisteröinnin yhteydessä kannettavaan autoveroon. Päästömittaustapa muuttui syyskuun alusta, kun polttoaineen kulutuksen ja hiilidioksidipäästöjen mittauksissa käytettävä WLTP-menetelmä korvasi pitkään käytössä olleen NEDC-testin. Uusi mittausmenetelmä arvioi autoja tarkemmin ja voi siten antaa aiempaa korkeampia hiilidioksidipäästöarvoja. 

Autoverotasot sopeutettiin uuden mittaustavan mukaisiin päästöarvoihin syyskuun alusta. Hallitus päätti toteuttaa verotasojen sopeutuksen mahdollisimman pian uuden mittaustavan tullessa voimaan eli ennen kuin todellisia uusia päästöarvoja oli saatavilla. Verotaulukkojen muutokset perustuivat EU:n komission tutkimuslaitoksen JRC:n laajalla eurooppalaisella aineistolla tekemään tutkimukseen.

Muutokset perustuvat asiantuntijaselvitykseen

Lakien hyväksynnän yhteydessä eduskunta edellytti, että valtiovarainministeriö seuraa verotaulukoihin tehtävien muutosten vaikutuksia ja esittää eduskunnalle asiantuntijaselvityksen muutosten vaikutuksista verotuksen tasoon autojen eri hiilidioksidipäästötasoilla tämän vuoden loppuun mennessä. Jos selvitys antaisi aihetta korjaaviin lainsäädäntötoimiin, tarvittavat lainmuutokset tulisi saattaa eduskunnan käsiteltäviksi.

Valtiovarainministeriö vastaanotti Teknologian tutkimuskeskus VTT:n selvityksen asiasta perjantaina 30. marraskuuta. VTT teki selvityksen yhteistyössä Liikenteen turvallisuusviraston (Trafi) asiantuntijan kanssa. Selvityksessä hyödynnettiin Trafin ja Verohallinnon tietoja Suomessa myydyistä autoista.

Selvityksen perusteella mittaustavan muutos on nostanut päästöarvoja Suomessa jonkin verran enemmän kuin JRC:n tutkimustuloksissa oli ennakoitu.

Jotta autoverotuksen keskimääräinen taso ei kiristy, hallitus tulee esittämään muutosta autoverotasoihin. Muutoksen jälkeen verotasot vastaavat tarkemmin ennen mittaustapamuutosta voimassa olleita verotasoja. Ehdotetut muutokset perustuvat asiantuntijaselvityksessä esitettyihin muutoksiin.

Uusi autoverotaulukko WLTP-mittausmenetelmällä mitatuille autoille

Valtiovarainministeriö on valmistellut luonnoksen hallituksen esitykseksi, jonka mukaan uusi autoverotaulukko WLTP-mittausmenetelmällä mitatuille autoille tulee voimaan tammikuun alussa. Sitä sovelletaan autoihin, joiden hiilidioksidipäästötieto on mitattu WLTP-menetelmällä ja jotka rekisteröidään tai otetaan käyttöön 3. joulukuuta tai sen jälkeen.

Esitysluonnoksen mukaan Verohallinto oikaisee ilman hakemusta lain voimaantulon jälkeen niiden uusien WLTP-autojen verotuksen, jotka on rekisteröity tai otettu käyttöön 3.12.–31.12.2018. Verotus oikaistaan, jos ehdotetun uuden lain mukainen vero johtaa pienempään veron määrään.

Myös syyskuussa voimaan tulleen lain yhteydessä ollut siirtymäsäännös ehdotetaan säilytettäväksi. Sen mukaan verovelvollinen voi yhä valita, verotetaanko auto WLTP-päästölukeman mukaan uudella verotaulukolla vai NEDC-lukeman mukaan NEDC-mittaustavan päästöarvoihin perustuvalla verotaulukolla, jos auto on tilattu ennen syyskuuta mutta sitä ei ole vielä verotettu. Vaatimus sovellettavasta verotaulukosta on esitettävä autoveroilmoituksella.

Autoverotuksen muutos koskee vain uusia ensirekisteröitäviä autoja, eikä se vaikuta jo rekisteröityjen ja käytössä olevien autojen autoverotukseen.

Luonnos hallituksen esitykseksi PDF 893kB

VTT:n selvitys: NEDC- ja WLTP-perustaisen autoverotuksen vertailu PDF 1,2MB

Auto- ja ajoneuvoverotus sopeutetaan uuteen päästömittaustapaan (tiedote 31.5.2018)

Uusien henkilöautojen päästömittaustapa muuttuu (uutinen 7.7.2017)

Tietoa CO2MPASS-työkalusta

Tietoa tieliikenteen verotuksesta

27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin
25.03.2024 10.00Ajokortin ulkoasu uudistuu vastaamaan nykyaikaisia turvavaatimuksia
25.03.2024 9.13Ensimmäinen julkinen latausdemonstraatio yli 700 kW:n ja 1 000 A:n teholla sähköauton kanssa

Siirry arkistoon »