Bio- ja kiertotaloudessa valtavasti liiketoimintamahdollisuuksia suomalaisille yrityksille

06.11.2018 13.33

business_finland.jpg
Business Finland on käynnistänyt Bio and Circular Finland -ohjelman, jonka tavoitteena on tehdä Suomesta kiertotalouden edelläkävijä. Kiertotalous on mahdollisuus Suomen perinteisesti tärkeille teollisuudenaloille, mutta avaa myös huimat mahdollisuudet uudenlaiselle liiketoiminnalle.

Ohjelma kestää neljä vuotta ja sen laajuus on 300 miljoonaa euroa. Tästä Business Finlandin innovaatiorahoituksen osuus on 150 miljoonaa. Lisäksi ohjelma tarjoaa kansainvälistymispalveluita sekä uudistavia ekosysteemejä, jotka myös houkuttelevat ulkomaisia osaajia, yrityksiä ja sijoittajia Suomeen.

Ohjelmassa haetaan kansainvälisesti skaalautuvia ratkaisuja globaaleihin kestävän kehityksen haasteisiin, kuten ilmastonmuutokseen ja jäteongelmiin. Myös kuluttajien ekologiset arvot muuttavat uusien ratkaisujen ominaisuuksia.

”Suomalaisten yritysten kilpailukykyä kiertotaloudessa vahvistavat biotalouden ja digitaalisuuden osaaminen. Vahvuutemme on osaamisten yhdistäminen ja toimialarajat ylittävät liiketoimintamallit. Suomen talous kasvaa ja uudistuu monipuolisilla, kansainvälisesti kilpailukykyisillä kiertotalouden innovaatioilla”, uskoo bio- ja kiertotalousteeman johtaja Risto Huhta-Koivisto.

Ohjelma haastaa teollisuutta tuotteiden elinkaaren pidentämiseen tuotesuunnittelun ja uusien palveluliiketoimintojen avulla. Ohjelma pyrkii vahvistamaan teollisuuden kykyä ottaa digitaaliset teknologiat käyttöön muun muassa logistiikan ja tuote-elinkaaren tehostamiseksi sekä materiaalien, tiedon ja palvelujen jakamiseksi.

Kuluttajaliiketoiminnassa ohjelma tukee digitaalisten alustojen kehittämistä ja siirtymistä omistamisesta palveluihin ja jakamiseen. Lisäksi johtavat kaupungit ja kunnat voivat olla kestävän kehityksen edelläkävijöitä kiertotalouden mukaisilla innovatiivisilla ratkaisuilla.

Ohjelman teemat perustuvat Suomen vahvuuksiin

Ohjelman valmistelussa on selvitetty yritysten ja organisaatioiden tarpeita interaktiivisella työpajatyöskentelyllä sekä kaikille avoimella kyselyllä. Kyselyyn voi vastata 30.11. asti. Ohjelman sisältö tulee vielä tarkentumaan. Alussa keskitytään muun muassa seuraaviin teemoihin:

  • Selluloosapohjaiset tekstiilit ja käytettyjen tekstiilikuitujen keruu ja kierrätys
  • Muoviongelman kiertotalousratkaisut  

Lisäksi yhdessä Business Finlandin Smart Mobility -ohjelman kanssa tavoitellaan maailmanluokan testiympäristöä teemalla ”Metsästä merelle”. Siinä kehitetään Suomelle tärkeän raskaan teollisuuden tavaraviennin automatisoituvaa logistiikkaa.

”Kiertotalouteen perustuva liiketoiminta on suuri mahdollisuus Suomelle. Suomi on uskottava edelläkävijä kiertotalouden ratkaisuissa – kokoaan suurempi maailman pelastaja”, sanoo ohjelmajohtaja Ilmari Absetz.

18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
16.04.2024 9.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille

Siirry arkistoon »