SYT-kassan jäsenmaksu alenee ensi vuonna

06.11.2018 8.38

SYT.jpg

Yrittäjät pääsevät ensi vuonna pienemmällä työttömyyskassan maksulla, sillä Suomen suurin yrittäjien työttömyyskassa SYT-kassa alentaa jäsenmaksuaan. Alimmillaan SYT:n jäsenmaksu on ensi vuoden alussa 12,28 euroa kuukaudessa.

SYT:n kassanjohtajan Merja Jokisen mukaan jäsenmaksun alennus tuli mahdolliseksi sekä kassan myönteisen talouskehityksen että laskeneen työttömyyden vuoksi. Päivärahansaajien määrä on laskenut noin 20 % viime vuoteen verrattuna.

-Verovähennyskelpoinen jäsenmaksumme laskee nyt toista vuotta perättäin. Toiveemme on aina ollut se, että ainakaan jäsenmaksun taso ei olisi yrittäjälle syy olla liittymättä SYT-kassaan. Neljä vuotta sitten jäsenmaksumme oli vielä matalampi, mutta sitten työttömyysetuuksien maksu nousi 30 prosenttia parina vuotena peräkkäin, jolloin jäsenmaksua jouduttiin nostamaan aika rajusti, sanoo Jokinen

Yrittäjien työttömyys on kassan jäsenten osalta maltillista verrattuna palkansaajien vastaaviin lukuihin. SYT-kassan jäsenten työttömyysaste on tällä hetkellä hieman alle 3 %. Mikä osoittaa Jokisen mukaan selvästi, että yrittäjät pyrkivät kaikin keinoin jatkamaan yritystoimintaansa työttömyyden sijaan.

- Parhaimmillaan yrittäjän ei tarvitse koskaan miettiä yritystoiminnan loppumista. Yrittäjäksihän lähdetään onnistumaan, ei epäonnistumaan. Yrittäjyyshenki, se että mennään läpi harmaan kiven ja menestytään, on ehdottomasti hyvä asia. Nopeasti muuttuvassa globaalissa maailmassa liiketoiminta voi kuitenkin päättyä kuitenkin myös itsestä johtumattomista syistä. Kassan jäsenyys on hyvä ja edullinen tapa hallita yrittäjyyden riskejä, Jokinen toteaa ja jatkaa.

- Monissa foorumeissa liikkuu edelleen väärää tai vanhentunutta tietoa yrittäjien työttömyysturvasta. Moni on sitä mieltä, että yrittäjä ei saa kuitenkaan mistään mitään korvauksia, mutta me olemme viime vuonnakin maksaneet ansiosidonnaista päivärahaa 1662 kassan jäsenelle yhteensä lähes 13 miljoonaa euroa. Tänä vuonna päivärahaa on maksettu kuukausittain keskimäärin 700 kassan jäsenelle.

Yrittäjä on työttömyysturvan piirissä ja voi liittyä SYT-kassaan, jos YEL-vakuutuksen työtulo on ensi vuonna vähintään 12 816 euroa vuodessa. SYT-kassa maksaa ansiopäivärahaa työttömäksi jäävälle yrittäjälle. Päivärahan suuruus riippuu SYT-kassan vakuutustasosta, jonka yrittäjä valitsee itselleen. Taso on sidottu YEL-vakuutuksen työtuloon. Yrittäjät, jotka eivät kuulu kassaan, voivat saada työttömyysajalta Kelan peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea (32,40 e/päivä v. 2019). Kassan jäsen voi saada oikeuden ansiosidonnaiseen päivärahaan 15 kuukauden jäsenyydellä ja yrittäjyydellä.

SYT-kassan jäsenmaksun vahvistaa Finanssivalvonta

Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa (SYT-kassa) on suomalaisten yrittäjien vuonna 1995 perustama itsenäinen työttömyyskassa. Kassan tavoitteena on lisätä yrittäjien elämänlaatua ja turvallisuutta vapaaehtoisen työttömyysvakuutuksen avulla. Kassaan kuuluu tällä hetkellä lähes 25 000 yrittäjää kaikilta toimialoilta ja kaikenkokoisista yrityksistä. Yrittäjäpuolella oman toimialaliiton tai järjestön jäsenyys ei takaa työttömyysturvaa. Yrittäjän täytyy hakeutua itse työttömyyskassan jäseneksi saadakseen työttömänä ansiosidonnaista päivärahaa. SYT-kassa maksaa työttömyysetuuksia keskimäärin 700 jäsenelleen kuukausittain. SYT-Kassan yleiset ehdot ja työttömyysturvan taso on määritelty työttömyyskassa- ja työttömyysturvalaeissa. SYT:n toimintaa valvoo Finanssivalvonta.

27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin
25.03.2024 10.00Ajokortin ulkoasu uudistuu vastaamaan nykyaikaisia turvavaatimuksia
25.03.2024 9.13Ensimmäinen julkinen latausdemonstraatio yli 700 kW:n ja 1 000 A:n teholla sähköauton kanssa

Siirry arkistoon »