Vuoden Puutavarakauppias on STARKin Seppo Kouvonen

03.11.2018 11.09

Vuoden puutavarakauppias 2018 on Seppo Kouvonen Starkista.

Starkin Seppo Kouvonen valittiin valtakunnallisilla Puumarkkinapäivillä 2.11. Vuoden Puutavarakauppiaaksi. Valinnan suoritti Suomen Puutavara- ja Rakennustarvikekauppiasyhdistys SPY ry jo 23. kertaa. Valintakriteereissä painotettiin Kouvosen pitkää ja ansiokasta uraa puutuotekaupassa.

- Oli hienoa kuulla valinnasta. Olemme ylpeitä Starkin vahvasta alan osaamisesta, ja Seppo Kouvonen edustaa tuota osaamista ”viimeistä puun syytä myöten”. Kouvonen on tehnyt 20 vuoden uran Starkissa, toimien tuona aikana aktiivisesti puutuotekaupan kehittämisessä. Hän on hyvin verkostoitunut ja tuntee sidosryhmät toimitusketjun alkupäästä asiakkaisiin saakka”, toteaa Starkin toimitusjohtaja Harri Päiväniemi.

Kouvonen on koulutukseltaan puuinsinööri ja työskennellyt Starkissa vuodesta 1999 lähtien, toimien puutuotekaupan kehittämisessä. Tällä hetkellä hän vastaa STARK Suomen lisäksi STARKGroupin puukaupan ostoista Ruotsiin ja Tanskan maayhtiöiden ketjuihin Senior Sourcing Managerin tehtävässä.

- Stark on Suomen suurin puu- ja levytuotteiden tukku- ja vähittäismyyntiliike. Pidän urani eräänä tärkeimpänä jaksona aikaa, jona hyvällä suunnittelulla ja systemaattisella, pitkäjänteisellä työllä haimme puukaupan johtajuutta Suomen markkinoilla, ja saavutimme sen vuonna 2012. Puukeskuksen oston jälkeen puutavarakaupan osuus koko STARK Suomen liikevaihdosta kasvoi tietysti vielä entisestään, kertoo Kouvonen.

Puurakentaminen on nyt hyvässä nosteessa. Puussa rakennusmateriaalina on paljon erilaisia käyttökohteita. Se on monikäyttöinen ja lämmin, täysin kierrätettävä materiaali. Asiakkaiden tarpeiden muuttumisen myötä kaupan on kuitenkin arvioitava, miten se tuottaa puurakentamisen kasvusta lisäarvoa.

- Näen digitaalisen verkkokaupan kehittämisen eräänä lähivuosien suurimmista mahdollisuuksista alalla. Puutavarakaupan pitää luoda yhdessä eri toimijoiden kanssa uusia tuotteita ja ratkaisuja, tarjota asiantuntevaa palvelua, sekä laajaa ja laadukasta valikoimaa niin kuluttajille kuin ammattirakentamiseen. Mahdollisuuksia näen tuotevalikoiman kehittämisessä profiililtaan ja pinnoiltaan julkisiin tiloihin helpommin soveltuviksi, toteaa Vuoden Puutavarakauppias 2018.

29.03.2024 11.00Puunkorjuu ja kaukokuljetus 2023 julkaistu
29.03.2024 10.11Sähköautojen latauspiste pakolliseksi ei asuinkäytössä oleviin rakennuksiin - asennusaikaa 31.12.2024 asti
29.03.2024 8.00Lapinjärven tutkimusmetsässä kaadetaan aidanvieruspuita purkutöitä varten
28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan

Siirry arkistoon »