IPCC:n ilmastoraportissa bioenergia osa ratkaisua

08.10.2018 13.24

metsapalstaa.jpg

Maailman suurimman uusiutuvan energianlähteen rooli on merkittävä IPCC:n 1,5 asteen skenaarioissa. Bioenergian rooli kasvaa tulevina vuosikymmeninä useimmissa skenaarioissa. Uusi teknologia voi lisätä bioenergian merkitystä.

Hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC julkaisi tänään (8.10.2018) raporttinsa mahdollisuuksista rajoittaa maapallon keskilämpötila 1,5 asteeseen sekä tähän vaadittavista toimista. Raportti muistuttaa IPCC:n aiempien raporttien tapaan nopeiden päästövähennysten tarpeesta ja korostaa kiireellisyyttä uusimpien tutkimustulosten valossa.

Bioenergia on maailmanlaajuisesti ja myös Euroopassa suurin uusiutuvan energian muoto. IPCC:n raportin mukaan bioenergian rooli myös 1,5 asteen skenaarioissa on suuri ja kasvaa tulevina vuosikymmeninä useimmissa skenaarioissa. Tämä tulos on linjassa mm. Kansainvälisen energiajärjestön (IEA) aiemmin julkaistujen skenaarioiden (2017) kanssa. Bioenergiassa tapahtuu kuitenkin siirtymää kehitysmaiden perinteisestä polttopuukäytöstä kohti modernia energiantuotantoa.

- Raportti vahvistaa, että bioenergia on tärkeä keino fossiilisten polttoaineiden korvaamisessa, jos ilmastotavoitteisiin ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin halutaan päästä. Bioenergian käyttö tulee kuitenkin tehostumaan ja käyttötavat varmasti kehittymään nykyisestä. Uudet teknologiat tuovat alalle paljon mahdollisuuksia, toteaa Bioenergia ry:n toimitusjohtaja Harri Laurikka.

Tulevaisuudessa hiilidioksidia on IPCC:n raportin mukaan kyettävä myös aktiivisesti poistamaan ilmakehästä merkittäviä määriä. Tähän on erilaisia keinoja. Metsitys ja uudelleenmetsitys ovat tunnettuja keinoja, mutta myöskään maaperän kaikkia mahdollisuuksia hiilinieluina ei vielä ole hyödynnetty. Yksi teknologinen mahdollisuus on bioenergian hyödyntäminen siten, että energiantuotannossa syntyvä hiilidioksidi otetaan talteen ja varastoidaan (BECCS, Bioenergy with Carbon dioxide Capture and Storage). Teknologiaa tutkitaan myös Pohjoismaissa.

Suomessa maankäyttösektorilta ei nettomääräisesti synny päästöjä ilmaan, vaan sektori sitoo nykytilanteessa lähes puolet Suomen päästöistä. Maankäyttösektorilla tapahtuvilla muutoksilla on kuitenkin vaikutusta siihen, kuinka paljon hiiltä metsiin ja maaperään sitoutuu. Suomi on lisännyt bioenergian käyttöä vuosien 1990–2017 välillä 137 % ja vähentänyt samalla merkittävästi fossiilisten tuontipolttoaineiden käyttöä. Suomen nettomääräisesti aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt ilmaan ovat vähentyneet lähes 50 % vuoden 1990 jälkeen.

Bioenergia ry (www.bioenergia.fi) on edunvalvontajärjestö, jonka tavoitteena on mahdollistaa Suomen hiilineutraliteetti kotimaisia polttoaineita hyödyntämällä. Vuonna 2017 Suomen energiankulutuksesta 29 % oli bioenergiaa ja 4 % turvetta. Yhdistyksellä on 280 organisaatiojäsentä.

28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin

Siirry arkistoon »