Ponssen toimitusjohtaja Juho Nummela nimetty Vuoden liikemieheksi - Ammattilehti onnittelee!

24.09.2018 20.01

Juho_Nummela_2018.jpg

Ponsse Oyj:n toimitusjohtaja Juho Nummela on nimetty Vuoden liikemieheksi. Palkinnon jakaa vuosittain Suomen Liikemiesyhdistys yhdessä Kauppalehden ja Aalto-yliopiston kanssa. Ensimmäistä kertaa palkinnon historiassa Vuoden liikemies on noussut toistamiseen samasta yrityksestä. Ponssen perustaja Einari Vidgrén vastaanotti palkinnon vuonna 1997. 

Vuoden Liikemies -valinta julkistettiin maanantai-iltana Helsingissä pidetyssä tilaisuudessa. Palkitsemisperusteluissa todettiin, että Juho Nummelassa yhdistyvät nykyaikaisen kestävän johtajuuden tunnusmerkistöt. Raadin arvion mukaan Juho Nummela toteuttaa arjessaan periaatteita, joissa vastuullinen toiminta, läpinäkyvyys ja sidosryhmien osallistaminen ovat tuottaneet sekä taloudellista että työntekijäkokemuksellista menestystä.

- Juho Nummelan johtajuudessa yhdistyvät yrityksen juurien arvostaminen ja uuden luominen. Uutta luodaan yhteistyössä kaikkien ponsselaisten kanssa, jonka mahdollistaa se, että Nummela itse syttyy siitä, että yritystä viedään yhdessä eteenpäin, organisaatiotasosta riippumatta. Nummela on aidosti keskusteleva johtaja ja esimerkinnäyttäjä uuden ajan johtamiskyvyistä, raati arvioi.

Juho Nummelan toimitusjohtajakauteen on mahtunut suuria käännekohtia. Nummela aloitti toimitusjohtajana juuri ennen kansainvälistä finanssikriisiä, joka vaikutti vahvasti myös Ponssen toimintaan. Parhaillaan Vieremällä otetaan käyttöön yhtiön historian suurinta tehdasinvestointia. 

Akateemiselta arvoltaan Juho Nummela on tekniikan tohtori. Hän on toiminut Ponsse Oyj:n toimitusjohtajana kymmenen vuoden ajan vuodesta 2008 alkaen. Hän aloitti Ponsse Oyj:n palveluksessa diplomityöntekijänä vuonna 2002, toimi yhtiön laatu- ja IT-johtajana vuosina 2005-2006 ja tehtaanjohtajana vuosina 2006-2008. Nummela on palkittu aiemmin myös Future Ceo of the Year -tunnustuksella vuonna 2017.

Suomen Liikemiesyhdistys on vuonna 1896 perustettu järjestö, joka pyrkii ajamaan liike-elämän ja yrittäjien etuja. Yhdistys perusti aikanaan Kauppalehden ja oli mukana vaikuttamassa muun muassa Kauppakorkeakoulun perustamiseen. Vuoden Liikemies -palkintoa on jaettu vuodesta 1980 alkaen.

Vuoden Liikemiehet 1980-2018:
v. 2018 toimitusjohtaja Juho Nummela, Ponsse Oyj
v. 2017 toimitusjohtaja / hallitusammattilainen Mika Sutinen, Musti ja Mirri Oy
v. 2016 konsernijohtaja Paula Salastie, Teknos Oy
v. 2015 toimitusjohtaja Mikko Wirén, Pihlajalinna Oyj
v. 2014 hallituksen puheenjohtaja Aaro Cantell, Normet Group Oy
v. 2013 toimitusjohtaja Fred Larsen, Lamor Corporation Ab
v. 2012 hallituksen puheenjohtaja Johanna Ikäheimo, Lappset Group Oy
v. 2011 hallituksen puheenjohtaja Jukka Roiha, Lindström Oy
v. 2010 hallituksen puheenjohtaja Juha Nurminen, Nurminen Logistics Oyj, John Nurminen Säätiö

v. 2009 toimitusjohtaja Anne Berner, Oy Vallila Interior Ab
v. 2008 toimitusjohtaja Jari Sarasvuo, Trainers’ House Oy
v. 2007 toimitusjohtaja Jussi Nurmio, Taivas Oy
v. 2006 toimitusjohtaja Mauri Ikola, Vepsäläinen konserni
v. 2005 hallituksen puheenjohtaja Jouko Kemppi, Kemppi Oy
v. 2004 hallituksen jäsen Rabbe Grönblom, Kotipizza Oyj
v. 2003 toimitusjohtaja Mika Anttonen, Greeni Oy
v. 2002 toimitusjohtaja Ilkka Brotherus, Sinituote Oy
v. 2001 toimitusjohtaja Stig Gustavson, KCI Konecranes

v. 1999 toimitusjohtaja Pentti Rotola-Pukkila, P. Rotola-Pukkila Oy
v. 1998 toimitusjohtaja Kirsti Paakkanen, Marimekko Oy
v. 1997 hallituksen puheenjohtaja Einari Vidgrén, Ponsse Oy
v. 1996 toimitusjohtaja George Berner, Berner Oy
v. 1995 vuorineuvos Erkki J. Toivanen, Onninen Oy
v. 1994 toimitusjohtaja Stig Lindström, Lival Oy
v. 1993 toimitusjohtaja Heikki Kyöstilä, Planmeca Oy
v. 1992 toimitusjohtaja Jorma Nieminen, Benefon Oy
v. 1991 hallituksen puheenjohtaja Yrjö Toivola, Vaisala Oy
v. 1990 hallituksen puheenjohtaja Matti T. Martela, Martela Oy

v. 1989 hallituksen puheenjohtaja Reijo Vauhkonen, Suomen Vuolukivi Oy
v. 1988 toimitusjohtaja Pekka Paasikivi, Oras Oy
v. 1987 toimitusjohtaja Hannu Seppälä, Seppälä Oy
v. 1986 toimitusjohtaja Arvo Suutari, Ruusutarhat, Arvo Suutari Oy
v. 1985 toimitusjohtaja Seppo Halttunen, Halton Oy
v. 1984 pääjohtaja Heikki O. Salonen, Amer-yhtymä Oy
v. 1983 toimitusjohtaja Gary Sundberg, Teknolon Group
v. 1982 toimitusjohtaja Gustav von Hertzen, Suomen Sokeri Oy
v. 1981 toimitusjohtaja Veijo Sydänmetsä, Pyhännän Rakennustuote Oy
v. 1980 toimitusjohtaja Jorma Nokkala, Tmi Nokka-Koneet

28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin

Siirry arkistoon »