Ford Transit uudistuu - ensiesittely Hannoverin hyötyajoneuvonäyttelyssä

20.09.2018 14.22

 

Uuden Transitin kantavuus ja voimansiirto ovat nyt entistäkin parempia, ja esimerkiksi polttoainetaloudellisuus on valmistajan mukaan parantunut seitsemän prosenttia.

Uuteen Transitiin on saatavissa ensimmäisenä segmentissään uusi diesel-kevythybridi (mHEV), joka parantaa polttoainetaloudellisuutta noin kolme prosenttia verrattuna vakiodieselmalliin ja jopa kahdeksan prosenttia pysähtelevässä kaupunkiajossa.

Uusi Transit on liitettävämpi kuin koskaan aikaisemmin; kuljettajat hyötyvät Ford PassConnect -modeemiteknologiasta, minkä avulla yritykset voivat parantaa ajoneuvonsa käyttöastetta ja optimoida käyttökustannukset.

Vuoden 2019 puolivälissä Euroopassa myyntiin tuleva uusi Transit perustuu menestyksekkääseen nykymalliin, jonka ansiosta Transit on vakiinnuttanut asemansa segmenttinsä johtajana sekä Euroopassa että Pohjois-Amerikassa. Myynnin kasvu Euroopassa on jatkunut vuoden 2018 aikana, ja elokuuhun mennessä vuoden aikana on myyty jo 67 000 ajoneuvoa eli 14 prosenttia edellisvuotta enemmän. Myös Suomessa Transit on hallinnut isojen kaksitonnisten pakettiautojen markkinaa jo useiden vuosien ajan.

”Tämä Ford Transit sopii nykyaikaiseen yritystoimintaan: se on asiakkaidemme toiveitten mukaisesti kestävä ja käytännöllinen, sen omistamisen kokonaiskustannukset ovat edullisemmat ja sen liitettävyys parantaa toiminnan tehokkuutta”, toteaa Michael McDonagh (Transit global chief programme engineer, Ford of Europe). ”Ford määrää nyt myös sähköistämisen tahdin uudella kevythybridivoimansiirrolla, joka on erinomainen ratkaisu kaupunkikuljetuksiin.”

uusi_transit3.jpeg

Parempaa polttoainetehokkuutta, enemmän valinnanvaraa

Fordin edistyksellinen 2.0 Ford EcoBlue -dieselmoottori* on entistä parempi: polttoainetehokkuus on nyt noussut seitsemän prosenttia Fordin teknisten, todelliseen ajosykliin perustuvien mittaustietojen mukaan.

Polttoaineen ruiskutusjärjestelmän huippupaine on 2 200 baaria, minkä ansiosta palaminen on entistä tehokkaampaa. Uusien teräsmäntien helma on ohuempi kuin entisissä alumiinimännissä, ja näin moottorin kitka on entistä pienempi. Muuttuvatilavuuksisen öljypumpun ansiosta voitelu on entistä tehokkaampaa.

Kaksitonnisessa Transitissa polttoainetehokkuutta on parannettu lisää mallissa nyt ensimmäistä kertaa olevan sähköisesti tehostetun ohjauksen (EPAS) ansiosta. Lisäksi ajoneuvon painoa on vähennetty erilaisilla toimenpiteillä, autossa on alhaisen vierintävastuksen renkaat ja aerodynaamisia parannuksia. Polttoaineen kulutusta pienentävä Auto-Start-Stop -järjestemä on vakiovarusteena koko mallistossa.

Kuljettajat voivat valita myös tehokkaan ajon tilan, joka GPS-paikannusta hyödyntämällä neuvoo ennakoivasti, miten minimoida tulevan reitin polttoainekulutus.

Moottoritehojen 105 hv, 130 hv ja 170 hv lisäksi on tarjolla uusi 185 hevosvoiman moottori, jonka vääntö on jopa 415 Nm. Kaikki moottorivaihtoehdot hyötyvät parannetusta turboahdinmallista, jonka avulla voidaan saavuttaa laajempi vääntöalue aikaisempaa laajemmalla kierroslukualueella.

Vakiovarusteena olevan kuusivaihteisen manuaalivaihteiston lisäksi takavetoisiin Transit-malleihin tulee keväällä 2020 saataville Fordin erittäin tehokas ja reagoiva kymmenvaihteinen automaattivaihteisto. Automaattivaihteisto sisältää Adaptive Shift Scheduling -toiminnon, joka optimoi vaihteenvaihdon ajoituksen yksilöllisen ajotavan mukaan.

Uutta segmentissä: mHEV-teknologia

Uuden Ford Transitin etu- ja takavetoiset mallit ovat saatavissa innovatiivisella diesel-kevythybriditeknologialla, minkä ansiosta hyötyajoneuvojen käyttäjät voivat hyötyä entistäkin paremmasta polttoainetehokkuudesta. Teknologian avulla polttoainetehokkuus parantuu WLTP-mittaustavan mukaan noin kolme prosenttia. Tehokkuus voi parantua jopa kahdeksan prosenttia ajon sisältäessä paljon pysähtelyä, esimerkiksi kaupunkikuljetusten aikana.

Hihnakäyttöinen integroitu laturi korvaa tavallisen laturin, minkä ansiosta energiaa voidaan ottaa talteen ajoneuvon hidastaessa ja ladata 48 V litiumioni-ilmajäähdytteistä akkua. Latausta käytetään tarvittaessa lisäämään moottorin vääntöä tavallisessa ajossa ja kiihdytyksessä sekä sähköisten apulaitteiden käyttöön.

Transitin mHEV-järjestelmä on optimoitu ensisijaisesti parantamaan auton polttoainetehokkuutta, sen sijaan että tarkoituksena olisi tuottaa enemmän suorituskykyä vakiovoimansiirtoon verrattuna. Hybridijärjestelmän mahdollistama lisävääntö parantaa ajettavuutta liikkeellelähdöissä ja alhaisilla kierrosluvuilla.

Suurempi kantavuus

Uuden Ford Transitin kantavuus tulee olemaan luokkansa parhaiden joukossa: ajoneuvon painoa vähentävien toimenpiteiden ansiostakuorman osuutta voidaan nyt lisätä.

Jotta auton painoa saatiin pudotettua, suunnittelua optimoitiin avaruusteollisuuden tietokoneavusteisten teknisten järjestelmien avulla. Painoa laskee esimerkiksi uusi alumiininen konepelti, kevyemmät teräsvanteet sekä yhden äänenvaimentimen käyttö entisen kahden sijasta. Kuormatilan väliseinä on ensimmäistä kertaa teräksen sijaan kevyttä ja vahvaa komposiittimateriaalia.

Uusi sähkötoiminen sivuliukuovi helpottaa kuorman lastaamista ja purkamista. Uudenlaiset takavalot valaisevat erinomaisesti työskenneltäessä pimeään aikaan auton takana.

Liitettävyys

Fordilla on strategiana laajentaa liitettävyyttä läpi koko hyötyajoneuvomalliston. Tämän strategian osana Ford tarjoaa uuteen Transitiin FordPass Connect -modeemiteknologian, jonka avulla on mahdollista parantaa ajoneuvon käyttöastetta ja optimoida käyttökustannuksia. Optimoinnissa auttavat Ford Telematics- ja Ford Data Services -tuotteiden kaltaiset uudet ratkaisut, jotka otetaan käyttöön vuoden 2019 aikana.

Lisäksi FordPass Connect tuo FordPass-sovelluksen kautta käyttöön lukuisia auton omistajan ja kuljettajan käyttökokemusta ja tuottavuutta parantavia ominaisuuksia.

Kehittyneisiin teknologioihin sisältyy myös Ford SYNC 3 -tietoviihdejärjestelmä, jota voi käyttää yksinkertaisin äänikomennoin tai 8” värikosketusnäytön nipistys- ja pyyhkäisytoiminnoin. Fordin MyKey-järjestelmän avulla ajoneuvokannasta vastaavat voivat ohjelmoida avaimen niin, että nopeutta ja radion äänenvoimakkuutta rajoitetaan ja turvallisuusominaisuudet kytketään pysyvästi päälle.

Uuden Upfitter-liitäntämoduulin kautta jälkikäteen tehdyt korimuutostyöt ja asennetut lisävarusteet voivat käyttää Transitin sähköjärjestelmien tietoja.

Kuljettajan avuksi

Transitin hienostunutta ja henkilöautomaista ajettavuutta on parannettu entisestään sähköisesti tehostetulla ohjauksella (EPAS). Se säästää kuljettajan voimia auttamalla pysäköinnissä ja auton käsittelyssä ja tuo käyttöön kuljettajaa avustavia teknologioita, kuten aktiivisen pysäköintiavustimen ja kaistanpitoavustimen.

Transitin kuljettajat voivat nyt valita ensimmäistä kertaa olosuhteisiin sopivimman ajotilan. Valittavina ovat Eco-, Slippery- ja Mud/Rut-ajotilat nelivetomalleille ja Tow/Haul-ajotila tasaista ajoa varten. Tämä ajotila on omiaan hinattaessa suuria perävaunuja tai veneitä, jotka painavat ajoneuvon omapainoa enemmän.

uusi_transit2.jpeg

Käytössä on myös laaja valikoima edistyksellisiä kuljettajaa avustavia teknologioita, jotka auttavat vähentämään stressiä ja väsymystä sekä välttämään tai lieventämään törmäysten vaikutuksia. Avustavia teknologioita ovat muun muassa

  • perävaunun hinausjärjestelmään yhdistetty kuolleen kulman varoitusjärjestelmä, jossa kuolleen kulman varuoitusjärjestelmän tunnistusalue kattaa ajoneuvon ja perävaunun jopa 10 metrin pituudelta
  • älykäs aktiivinen vakionopeudensäädin, jossa liikennemerkkien tunnistusjärjestelmän ja aktiivisen vakionopeudensäätimen toiminnot auttavat kuljettajia noudattamaan nopeusrajoituksia
  • edistynyt kaistanpitoärjestelmä
  • Pre-Collision Assist -törmäyksenestoavustin jalankulkijoiden tunnistuksella, joka tunnistaa jalankulkijat nyt myös pimeällä heidän ollessa ajovalokeilassa.

Uudet ominaisuudet on tarkoitettu myös helpottamaan ajamista ja vähentämään stressiä auton käsittelyssä ja pysäköinnissä ruuhkaisessa kaupunkiympäristössä, ja näin mahdollisesti välttämään lommoista ja naarmuista aiheutuvat kalliit korjauskustannukset. Uusia ominaisuuksia ovat muun muassa

  • etu- ja takakamera laajakulmanäytöllä; auttavat kuljettajia näkemään vastaantulevan liikenteen kapealla pysäköintipaikalla, ruuhkaisilla teillä tai peruutettaessa
  • ylös asennettu peruutuskamera, jonka sijainnin ansiosta kuljettajalla on parempi näkyvyys peruuttaessaan erityisesti takaovien ollessa auki
  • pysäköintiavustin, jota on parannettu sivutunnistimin
  • aktiivinen pysäköintiavustin (APA), joka auttaa kuljettajia löytämään sopivan paikan ja pysäköimään handsfree-toiminnolla tasku- tai rinnakkaisparkkiin
  • ruudustapoistumisavustin, joka auttaa kuljettajia poistumaan taskuparkista handsfree-toimintona
  • risteävän liikenteen varoitusjärjestelmä, joka varoittaa kuljettajia takana liikkuvista ajoneuvoista peruutettaessa pysäköintiruudusta

Ulkoa helposti tunnistettava, sisältä täysin uusi

Uudessa Ford Transitissa on korkeampi ja voimakkaampi, kolmesäleinen etusäleikkö, ja uudelleen muotoiltu matalampi konepelti. Etupaneelit ja puskuri on muotoiltu uudelleen aerodynamiikan parantamiseksi ja rohkeamman ulkonäön saavuttamiseksi. Pintamateriaalit ovat helppohoitoisia. Limited-malleissa on voimakkaat Xenon-ajovalot ja uudet Transit-mallistolle tyypilliset LED-päivävalot.

Transit Customin tavoin ajoneuvon sisustus on täysin uusittu, ja tarjoaa tyylikkyyttä, käytännöllisyyttä ja ajomukavuutta. Uudessa kojelaudassa on monia käytännöllisiä ratkaisuja kuljettajille, jotka käyttävät ohjaamoa mobiilitoimistonaan. Säilytystiloja on parannettu, sisältäen mm. kolme avointa säilytyslokeroa kojelaudan yläosassa. Trend-mallissa on uusi älylaiteteline, johon kuljettajat voivat asettaa matkapuhelimensa ja myöhemmin myös suuremmat tabletit.

Transitin sisätiloissa on käytetty miellyttäviä ja kulutusta kestäviä materiaaleja, kuten uusia Fordin kaikkien aikojen kovimmat kulutustestit läpikäyneitä istuinten verhoilukankaita. Jokapäiväistä mukavuutta parantaa istuinten uusi muotoilu, joka tukee kuljettajaa optimaalisesti uusittujen pehmusteiden ansiosta.

Saatavilla on nyt myös Limited -malli koska yhä useampi kuljettaja haluaa varustella ajoneuvon vastaamaan omia erityisiä liiketoiminnan tarpeitaan. Nykyisen mallin tavoin Transitin asiakkaat voivat valita kattavasta 450 vaihtoehdon perusvalikoimasta (malliston koko Euroopassa, Suomessa saatavat mallit hinnastosta), johon sisältyy etu-, taka- ja nelivetovaihtoehtoja, erilaisia korimalleja ja alusta- ja jatko-ohjaamo-alustamalleja, kuten hiljattain esitelty Skeletal-alusta-runko (ei saatavilla Suomessa).

uusi_transit.jpeg

Uusi Ford Transit valmistetaan Transit Customin tavoin Turkin Kocaelissa. Viime vuonna Ford ilmoitti 52 miljoonan dollarin investoinnista Turkin Otosan-yhteishankkeeseen, jonka tarkoitus on lisätä tehtaan vuosituotantoa 40 000 yksiköllä 330 000 ajoneuvoon.

16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
16.04.2024 9.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille
16.04.2024 7.00Tuulivoimapuistojen maankäytön sopimuksia helppo parantaa
15.04.2024 9.22Turvalasin rikkoutuminen metsäkoneessa johtuu usein onnettomuudesta
15.04.2024 8.00Teollisuustuotanto väheni helmikuussa 2024 edellisestä kuukaudesta mutta kasvoi edellisestä vuodesta - kasvua metsäteollisuudessa

Siirry arkistoon »