Muutoksia Metsä Groupin johtoryhmässä

13.09.2018 13.21

metsagroup_logo.png

Muutoksia Metsä Groupin johtoryhmässä. Metsä Tissue Oyj:n toimitusjohtajana vuodesta 2015 toiminut Petri Helsky jättää yhtiön.

OTK, varatuomari Esa Kaikkonen on nimitetty Metsä Groupin pehmo- ja ruoanlaittopaperiliiketoiminnan  eli Metsä Tissue Oyj:n toimitusjohtajaksi. Kaikkonen on vuodesta 2013 toiminut Metsä Groupin puutuoteteollisuudesta vastaavan Metsä Woodin toimialajohtajana ja konsernin lakiasiainjohtajana vuosina 2003–2012.   

Metsänhoitaja, metsäneuvos Juha Mäntylä on nimitetty Metsä Groupin emoyrityksen Metsäliitto Osuuskunnan liiketoimintajohtajaksi. Metsä Forestin, eli konsernin puunhankinnan ja metsäpalvelujen lisäksi hänen vastuullaan on jatkossa myös Metsä Wood. Mäntylä on vastannut konsernin puunhankinnasta ja metsäpalveluista vuodesta 2008, mitä aiemmin hän toimi useissa muissa puunhankintaan liittyneissä johtotehtävissä vuodesta 1998 alkaen.

”Metsä Tissue on useilla alueilla toimiva vahva pehmo- ja ruoanlaittopaperiyhtiö, jolla on alansa johtavia kuluttajabrändejä. Petri Helsky on toiminut aktiivisesti Metsä Tissuen kehittäjänä ja kiitän häntä panoksestaan yhtiön hyväksi. Metsä Tissuessa aloitetaan nyt uusi kehitysvaihe, jonka tavoitteena on toiminnan yksinkertaistaminen ja sisäisen tehokkuuden parantaminen. Metsä Forestia ja Metsä Woodia johdetaan jatkossa yhtenä kokonaisuutena, minkä myötä parannamme operatiivista tehokkuuttamme”, kommentoi Metsä Groupin pääjohtaja Ilkka Hämälä.

Metsä Groupin johtoryhmään kuuluvat 13.9.2018 alkaen seuraavat henkilöt:

  • Ilkka Hämälä, pääjohtaja

  • Vesa-Pekka Takala, talousjohtaja, Metsäliitto Osuuskunnan varatoimitusjohtaja

  • Juha Mäntylä, Metsäliitto Osuuskunnan liiketoimintajohtaja

  • Esa Kaikkonen, Metsä Tissuen toimitusjohtaja

  • Mika Joukio, Metsä Boardin toimitusjohtaja

  • Ismo Nousiainen, Metsä Fibren toimitusjohtaja.

18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
16.04.2024 9.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille

Siirry arkistoon »