Suomalaisen metsäteollisuuden tuotteiden kysyntä korkealla

02.08.2018 14.30

sahaaaaaaa1.jpg

Suomalaisen metsäteollisuuden koneet käyvät kuumina ja tuotteiden kysyntä on korkealla. Lähes kaikissa teollisuuden tuoteryhmissä vuoden ensimmäisen puoliskon tuotantoluvut ovat historiallisen hyviä. Toisen vuosineljänneksen tuotantoluvut kertovat myönteisestä suhdannetilanteesta ja hyvästä kysynnästä metsäyhtiöiden tuotteille etenkin Euroopassa ja Aasiassa.

Vaikka paperin kysyntä maailmalla on viime vuosina trendinomaisesti laskenut, nousi paperin tuotanto Suomessa tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Toisella vuosineljänneksellä paperia tuotettiin noin 1,7 miljoonaa tonnia, jossa on kasvua viime vuoteen 3 prosenttia.

Sellun tuotanto on jatkanut kasvuaan ja vuoden ensimmäisen puoliskon tuotanto on historiadatan mukaan korkeimmillaan. Tuotanto on noussut, kun verrataan viime vuoden toiseen neljännekseen sekä verratessa ensimmäiseen puoleen vuoteen. Sellua tuotettiin kuluvan vuoden toisella vuosineljänneksellä lähes 2 miljoonaa tonnia.

”Metsäteollisuus on tärkeä vientitulojen tuoja Suomelle ja sen monet uudet sovellusalueet mahdollistavat myös tulevaisuuden menestystuotteiden hyvät näkymät. Pöyryn tuoreen selvityksen mukaan uusilla tuotteilla on 200 miljardin euron globaali markkinapotentiaali vuoteen 2030 mennessä. Metsäteollisuuden tulevaisuuden menestymisen edellytyksenä kuitenkin on, että toimintaympäristö pysyy riittävän kilpailukykyisenä”, sanoo Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen.

Kartonkia ei tilastojen mukaan ole koskaan tuotettu Suomessa niin paljon kuin vuoden 2018 ensimmäisellä puoliskolla. Syyt poikkeuksellisen hyvään menekkiin kumpuavat taloussuhdanteesta sekä uusiutuvaa materiaalia puoltavien pakkausten kysyntää lisäävistä tekijöistä. Vuoden toisella neljänneksellä kartonkia tuotettiin 930 000 tonnia, mikä on noin 5 prosenttia enemmän kuin vastaavana aikana edellisenä vuonna.

Sahatavaran tuotanto oli vuoden ensimmäisellä puoliskolla samalla tasolla kuin viime vuonna. Vuoden 2018 toisella kvartaalilla havusahatavaraa tuotettiin noin 3,2 miljoonaa kuutiota, mikä on noin 5 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

”Puun tasainen saatavuus ja kilpailukykyinen raaka-ainekustannus ovat avaintekijöitä sekä kemiallisen että mekaanisen metsäteollisuuden menestykseen. Suomalainen metsälaki sallii eri metsänkäsittelymenetelmien käytön. Keskeistä on, että metsiä hoidetaan ja ne pidetään hiiltä sitovina, elinvoimaisina ja hyväkasvuisina”, toteaa Jaatinen.

 

28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin

Siirry arkistoon »