Metsähallituksen meritiimi on jälleen tutkimusmatkoillaan Perämerellä - tietoa etsitään sukeltaen ja suppaillen

30.07.2018 9.50

meritiimi.jpg

Saumaton Perämeri SEAmBOTH-hankkeen toisen maastokesän aikana keskitytään erityisesti ulkomeren riuttojen ja jokisuistojen kartoitukseen. Meritiimin näkee liikkumassa 3-6 hengen porukalla Maia-veneellä, perässä on hinauksessa kumivene ja keulassa kulkee SUP-lauta.

Saumaton ja yhteinen Perämeri SEAmBOTH -hanke on suomalais- ja ruotsalaistoimijoiden yhteisponnistus, jonka tavoitteena on lisätä pohjoisen Perämeren meriluonnon tuntemusta. Kolmevuotisen hankkeen lopputuotteena syntyy valtionrajat ylittäviä meriluontoa kuvaavia karttoja, jotka hyödyttävät niin viranomaisia kuin veneilijöitä ja mökkeilijöitä.

Tänä kesänä Metsähallituksen meritiimi tutkii ulkomeren riuttoja, jotka ovat ympäröivästä pohjasta nousevia kivikoita. Niiltä löytyy usein valtavasti erilaisia vesisammalia ja rihmaleviä ja ne toimivat monimuotoisuuskeitaina pehmeän ja syvemmän pohjan keskellä. Monet riuttojen vesisammalista ovat alueellisesti uhanalaisia. Riuttoja kartoitetaan videokuvaamalla ja sukeltamalla.

- Jokisuistoissa meitä kiinnostaa erityisesti rajapintojen määrittely: missä jokisuisto päättyy ja missä alkaa meri? Jokisuistoja kartoitetaan videokuvaamalla ja kahlaamalla ja siirtymissä käytetään hyväksi myös SUP-lautaa, kertoo Metsähallituksen meribiologi Essi Keskinen

Jokisuistoista mitataan pitkiä suolamittaussarjoja yläjuoksulta ulkomerelle asti, jotta meren ja jokisuiston rajaa pystyttäisiin haarukoimaan paremmin. Myös vesikasvillisuus kertoo paljon siitä, ollaanko liikenteessä jokisuistossa vai meressä. Jokisuistoista löytyy paljon uhanalaisia vesikasveja kuten esimerkiksi upossarpio, lietetatar ja vesipaunikko.

Jokisuistot ovat myös kovan ihmispaineen alaisia. Niissä on paljon ruoppaamalla ylläpidettäviä pieniä veneväyliä, virkistysveneilyä ja virkistyskalastusta on runsaasti ja mökkejä rivissä. Lähes jokainen mökkiläinen on myös rakentanut oman laiturin ja ruopannut venevalkaman, jolloin rantakasvillisuutta on myllätty

28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin

Siirry arkistoon »