Häkäpöntöistä biobusseihin ja robottiautoihin - Gasum ja JHL keskustelevat SuomiAreenassa tulevaisuuden liikenteestä

12.07.2018 10.37

Energiayhtiö Gasum ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL starttaavat SuomiAreenan ensimmäisten joukossa keskustelussa tulevaisuuden liikenteestä, liikkumisesta sekä uusiutuvien energialähteiden mahdollisuuksista. Keskustelu järjestetään maanantaina 16.7. klo 10–11 osoitteessa Antinkatu 5.

Puhtaiden ja edullisten liikenneratkaisujen kysyntä on Suomessa voimakkaassa kasvussa. Liikenne on yksi lupaavimmista sektoreista päästöjen vähentämiseksi. EU:n päästökaupan ulkopuolisten sektoreiden hiilidioksidipäästöistä noin 40 prosenttia tulee liikenteestä. Suomen hallitus onkin asettanut tavoitteeksi, että liikenteen päästöjä on vähennettävä vuoteen 2030 mennessä 50 prosenttia verrattuna vuoden 2005 tilanteeseen.

”Ilmastonmuutos ei noudata yritysten tai maiden rajoja. Ei ole yhdentekevää, mikä energiamuoto ajoneuvojamme kuljettaa. Liikenteen ratkaisut ovat keskeisessä asemassa pyrkiessämme päästövähennystavoitteisiin”, Gasumin toimitusjohtaja Johanna Lamminen kuvailee keskustelun teemoja.

Suomessa tuotettu biokaasu sekä etenkin nesteytetty maakaasu (LNG) ovat edullisia tapoja vähentää liikenteen hiilidioksidi- ja pienhiukkaspäästöjä. Liikennekäytössä biokaasu vähentää polttoaineen elinkaaren aikana syntyviä kasvihuonekaasupäästöjä jopa 85 prosenttia. LNG soveltuu erityisesti raskaalle liikenteelle. Matalampien hiilidioksidi- ja typenoksidipäästöjen ohella LNG:llä ajavat raskaat ajoneuvot eivät tuota käytännössä lainkaan partikkelipäästöjä.

Muutoksessa vastuu säilytettävä ihmisellä

Gasumin ja JHL:n keskustelun yhtenä teemana on myös robotisaatio ja sen vaikutus ja mahdollisuudet liikenteeseen.

”Tulevaisuudessa työn luonne muuttuu, kun etsimme ratkaisuja päästövähennystavoitteisiin ja muun muassa robottiautot yleistyvät liikenteessä. Työntekijät ovat keskeisessä asemassa tässä muutoksessa. Laite ei tulevaisuudessakaan toimi yksin, vaan ihmistä tarvitaan niiden valvojaksi. Vastuu säilyy yhä ihmisellä”, JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine linjaa.

Keskustelu järjestetään maanantaina 16.7. klo 10–11 osoitteessa Antinkatu 5. Keskustelemassa ovat Gasumin toimitusjohtaja Johanna Lammisen ja JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laineen lisäksi Sitran hiilineutraali kiertotalous -teeman johtaja Mari Pantsar, Vihreiden kansanedustaja, eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Olli-Poika Parviainen sekä näyttelijä, ohjaaja Mikko Kivinen. Tilaisuuden juontaa Kirsi Heikel.

19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa

Siirry arkistoon »