Heinäkuun alussa astuu voimaan useita lakiuudistuksia - muutoksia taksiliikenteeseen, ajokortin hankintaan ja liikenteen ammattilaisten pätevyyksiin

29.06.2018 11.09

trafi_rgb-300-medium.png

1.7. astuu voimaan merkittäviä lakiuudistuksia liikennepalveluissa ja ajokortin hankkimisessa.

Liikennepalvelulaki vapauttaa taksialan hinnoittelua, kiintiöidyistä toimiluvista luovutaan ja liikenteen ammattilaisia koskeviin säädöksiin tulee muutoksia. Ajokorttiuudistuksen myötä pakollisen ajo-opetuksen määrä vähenee ja ajokortin suorittaminen muuttuu yksivaiheiseksi.

Taksiala uudistuu

Liikennepalvelulain ensimmäinen vaihe kokoaa yhteen tieliikennettä koskevat säännökset. Käytännössä laki muuttaa erityisesti taksialaa ja taksimatkustajan arkea.

Suurin muutos on taksien hinnoittelun vapautuminen. 1.7. alkaen taksimatkan hinta voi vaihdella esimerkiksi kellonajan, taksiyrityksen, tilaustavan ja haluttujen lisäpalveluiden mukaan – hinta on kerrottava taksimatkustajalle ennen matkan alkamista.

Lain myötä myös nykyisestä kiintiöidystä toimilupajärjestelmästä luovutaan. Uudet määräykset koskevat myös taksinkuljettajan koetta ja teknisiä vaatimuksia, kuten taksamittaria ja taksivalaisinta. Taksinkuljettajalla tulee edelleen olla voimassa oleva taksinkuljettajan ajolupa, mutta taksinkuljettajaksi aikovalta ei enää edellytetä koulutukseen osallistumista ajoluvan saamiseksi. Taksinkuljettajan koe on suoritettava kuitenkin hyväksytysti.

Taksimatkustajalle-sivustolla kerrotaan tarkemmin taksiliikenteeseen kohdistuvista muutoksista, kuten erityispalveluiden hinnoittelusta.

Liikennelupia ei voi hakea perjantain ja sunnuntaiaamun välillä

Samalla myös liikennelupien myöntäminen siirtyy Ely-keskuksista Trafiin, minkä vuoksi liikennelupia ei voi hakea 29.-30.6.2018. Trafista lupia voi alkaa hakea 1.7. iltapäivällä, jolloin Liikenneluvat Trafiin –sivuille linkitetään uuden lain mukaiset hakemus- ja ilmoituslomakkeet.

Liikennepalvelulain voimaantulo tuo muutoksia myös liikennelupiin liittyviin maksuihin.

Raide- ja meriliikenteen ammattilaisten pätevyyksiä koskeviin säädöksiin muutoksia

Liikennepalvelulain toinen vaihe liittää mukaan lento- meri- ja raideliikenteen markkinoita ja kuljetushenkilöstön pätevyyksiä koskevat säädökset. Laki parantaa niin ikään terveydenhuollon ammattilaisten mahdollisuuksia ilmoittaa havaitsemistaan ongelmista eteenpäin. Myös Trafin hallinnoimat liikenteen rekisterit kootaan yhteen.

Lisätietoja:
Liikennepalvelulain toinen vaihe tuo uudistuksia raide- ja meriliikenteen ammattilaisille

Liikennepalveluiden rekisteri kokoaa liikenteen rekistereitä yhteen

Heinäkuun alusta tulee käyttöön uusi liikennepalveluiden rekisteri, joka kattaa toiminnanharjoittajalupia, liikennevälineitä ja henkilölupia kuten ammattipätevyyksistä koskevat rekisterit. Uusi rekisteri helpottaa myös omalta osaltaan uusien, tietoon perustuvien liikkumisen palveluiden kehittämistä.

Ajokortin suorittaminen yksivaiheiseksi

Ajokorttilakiin ja kuljettajantutkintoon on tulossa uudistuksia 1.7. alkaen. Uudistuksen myötä muun muassa pakollisen opetuksen määrä vähenee ja henkilöauton ajokortin suorittaminen muuttuu yksivaiheiseksi, eli nykyisestä harjoittelu- ja syventävästä vaiheesta luovutaan.

Lisätietoja:
Ajokorttikoulutuksen uusissa sisällöissä painotetaan joustavuutta ja kannustetaan uusien ideoiden käyttöön 
Ajokorttikoulutuksen muutokset ja siirtymäajan käytännöt yhdessä paketissa
Ajokortti-info.fi kertoo ajokortin hankkimisesta 1.7. jälkeen. Muutokset ja siirtymäajan käytännöt: www.trafi.fi/ajokorttikoulutusuudistuu 

19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat

Siirry arkistoon »