Teollisuuspuun hakkuut jatkoivat kasvuaan vuonna 2017

16.06.2018 12.22

Teollisuuspuun-hakkuut-2017-760x800.jpg

Vuonna 2017 teollisuuden käyttöön hakattiin puuta Luonnonvarakeskuksen (Luke) tilaston mukaan ennätykselliset 62,9 miljoonaa kuutiometriä. Tukkipuun hakkuumäärä kasvoi vuodentakaisesta viisi prosenttia kuitupuun määrän jäädessä edellisvuoden tasolle.

Metsäteollisuuden tuotanto- ja vientimäärien kasvun myötä teollisuuspuun hakkuut saavuttivat vuonna 2017 uuden tilastoennätyksen, 62,9 miljoonaa kuutiometriä.

– Hakkuumäärä oli 1,1 miljoonaa kuutiometriä eli kaksi prosenttia edellisvuotista suurempi ja 17 prosenttia suurempi kuin edeltävän kymmenvuotisjakson hakkuiden keskiarvo, kertoo yliaktuaari Elina Mäki-Simola Lukesta.

Teollisuuden käyttöön tuotiin myös ulkomaista raakapuuta; tuotu määrä, 8,2 miljoonaa kuutiometriä, oli 12 prosenttia edellisvuotista pienempi.

Yksityismetsien pystykaupoista kertyy valtaosa puusta

Suurin osa teollisuuden käyttöön ja vientiin menneestä kotimaisesta puusta kertyi yksityismetsistä, joista hakattiin puuta kaikkiaan 51,7 miljoonaa kuutiometriä.

– Yksityismetsien pystykaupoista kertyi puuta 44,1 miljoonaa kuutiometriä, mikä oli neljä prosenttia enemmän kuin vuonna 2016. Hankintakauppapuun määrä puolestaan supistui 13 prosenttia vajaaseen kahdeksaan miljoonaan kuutiometriin, Mäki-Simola jatkaa.

Metsäteollisuusyhtiöiden omista metsistä ja valtionmetsistä hakattiin raakapuuta teollisuuden käyttöön yhteensä 11,3 miljoonaa kuutiometriä. Määrä oli viisi prosenttia edellisvuotista suurempi.

Savosta ja Keski-Suomesta eniten puuta

Vuonna 2017 suurimmat hakkuumäärät kertyivät Etelä-Savon, Keski-Suomen sekä Pohjois-Savon maakuntien alueilta. Etelä-Savosta hakattiin 7,0 miljoonaa kuutiometriä teollisuuspuuta, Keski-Suomesta 6,4 ja Pohjois-Savosta 6,2 miljoonaa kuutiometriä.

Teollisuuspuun hakkuista oli tukkipuuta 27,2 ja kuitupuuta 35,7 miljoonaa kuutiometriä. Tukkipuun määrä nousi edellisvuodesta viisi prosenttia ja kuitupuun määrä oli likimain samansuuruinen kuin vuonna 2016.

Teollisuuspuun ohella hakkuutilastoon kertyi 5,1 miljoonaa kuutiometriä erilaisia energiapuulajeja. Tästä määrästä 2,7 miljoonaa kuutiometriä oli karsittua rankaa ja kokopuuta. Muusta kuin runkopuusta, eli kannoista ja latvusmassasta, kertyi energiapuuta yhteensä 2,4 miljoonaa kuutiometriä.

18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
16.04.2024 9.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille

Siirry arkistoon »