Lahopuu lisää metsän luontoarvoja

10.06.2018 14.22

Stora Enso toteuttaa puunkorjuussaan Suomessa Metsäteollisuus ry:n käynnistämää toimintaohjelmaa lahopuun lisäämiseksi.

Korjuualoille jätetään kuollutta puuta aikaisempaa enemmän sekä tehdään elävistä puista tekopökkelöjä metsäluonnon monimuotoisuuden edistämiseksi. Stora Enso tukee metsänomistajia tekemään päätöksiä, jotka lisäävät lahopuun määrää metsissä.

Kuollut, lahoava puuaines tarjoaa elinympäristön sadoille metsälajeille. Lahopuu on erityisen tärkeää muun muassa erilaisille kääville, jäkälille ja kovakuoriaisille, mutta se tarjoaa kodin myös monelle lintulajille. Muun muassa monet tikat ja tiaiset tekevät pesäkolonsa lahoihin puihin.

Lahopuun lisäämiseksi hakkuissa voidaan tehdä vähintään kaksi tekopökkelöä hehtaarille metsänomistajan suostumuksella. Tekopökkelö tehdään katkaisemalla puu 2–4 metrin korkeudelta. Katkaisu nopeuttaa lahoamista, jolloin saadaan nopeasti lisää lahoavaa puuta metsiin.

– Voi sanoa, että lahoava tekopökkelö on kuin lintujen kerrostalo. Kaatunutta, lahoavaa puuta puolestaan voisi kutsua ötököiden rivitaloksi, kuvailee metsäasiantuntija Esa Vanninen.

Kolme toimenpidettä, joilla metsänomistaja voi vaikuttaa metsänsä monimuotoisuuteen:

  • Kuollut pysty- ja maapuu kannattaa säästää. Erityisen tärkeää monimuotoisuudelle on lehtipuu sekä järeät, kuolleet puunrungot.
  • Säästöpuut jätetään metsään pysyvästi, eikä niitä korjata kuolleena tai kaatuneenakaan, vaan niiden annetaan lahota paikallaan.
  • Hakkuiden yhteydessä tehdään tekopökkelöitä.

Vastustuskykyisempi elinympäristö

Luonnon monimuotoisuutta kannattaa vaalia myös siksi, että lajirikas elinympäristö on vastustuskykyisempi erilaisia häiriöitä, kuten myrsky- tai hyönteistuhoja vastaan. Monimuotoisuus myös auttaa luontoa sopeutumaan muuttuvaan ympäristöön, kuten esimerkiksi vaihtelevaan ilmastoon.

– Tarkoituksena on lisätä lahopuun määrää. Tavoitteena on, että jo puolet Stora Enson puukaupoista olisivat tänä vuonna sellaisia, joissa sovitaan metsänomistajan kanssa lahopuun lisäämisestä, sanoo Stora Enso Metsän yritysvastuujohtaja Pekka Kallio-Mannila.

19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa

Siirry arkistoon »