Toyota Material Handling aloittaa Litium Ioni -akkujen valmistuksen

20.04.2018 9.44

toyotalion.jpg

Maailman suurin trukkivalmistaja Toyota Material Handling lanseerasi Li-ion –akkuihin perustuvan varastotrukkimalliston jo vuonna 2013. Akkuteknologia perustui silloin yhteistyöhön akkutoimittajien kanssa. Stuttgartin Logimat-messuilla 13.-15.3.2018 Toyota Material Handling esitteli täysin uuden, itse suunnittelemansa ja valmistamansa litium-ioni-akkuratkaisun, joka varmistaa Li-ion –teknologian lopullisen läpilyönnin trukkimarkkinoilla. Sen takaa mm. aikaisempaa huomattavasti alhaisempi hinta.

Toyota Material Handling on ollut yksi johtavista litiumionikäyttöisten trukkien tarjoajista vuoden 2013 lanseerauksen jälkeen. Suomessa Li-Ion –trukkeja on vuosien varrella toimitettu mm. kuljetusterminaaleihin ja logistiikkakeskuksiin sekä erityisesti elintarviketeollisuuteen johtuen akun hygieenisemmasta rakenteesta. 

Litiumioni-akkuteknologia on mullistanut trukkien käytettävyyden. Aikaa vievää akunvaihtoa ei enää tarvita vuorotyössä, sillä akkua voi ladata lyhyitä aikoja vaikkapa lounas- ja kahvitauoilla toisin kuin perinteisellä akkuteknologialla. Taukolataukset kattavat työvuoronaikaisen energiatarpeen ja mahdollistavat 24/7 –käytön ilman akunvaihtoa. Täten Li-Ion -tekniikka on myös turvallisuus- ja ergonomiakysymys - raskaita akkuja ei enää tarvitse vaihtaa ja työtapaturmien riski ja lihasvoiman tarve vähenee.

Li-Ion –teknologia muuttaa myös logistiikkakeskuksien ja varastojen rakennustapaa. Erillisten ilmastoitujen ns. akunlataus- ja akunvaihtohuoneiden tarve poistuu. Li-Ion –akku on täysin suljettu rakenne eikä siitä poistu myrkyllisiä höyryjä tai nesteitä. Täten Li-Ion trukkia voidaan ladata normaaleissa tuotantotiloissa. Suomeen on jo rakenteilla suuri 80 000 lavapaikan logistiikkakeskus ilman erillistä ja kallista akunlataushuonetta. 

Nyt Toyota tuo jälleen korkean teknologiaosaamisensa käytäntöön innovatiivisten modulaarirakenteisten litiumioniakkujen myötä. Akkukennoston rakenne mahdollistaa korkean energiatiheyden ja hyötysuhteen sekä pidemmän käyttöiän. Rakenteen ansiosta asiakkaat saavat aina oikein mitoitetun akun, joka on yhteensopiva heidän toimintovaatimusten kanssa kanssa. Akuille myönnetään peräti seitsemän vuoden takuu. Oman valmistuksen ja uuden rakenteen ansiosta Li-Ion akkujen hinta laskee merkittävästi lähes perinteisen akkuteknologian tasolle. 

19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa

Siirry arkistoon »