Komatsu Forestin johton kertoi lähiajan suunnitelmistaan

17.04.2018 16.11

komajarit1.jpg

Komatsu Forest Oy:ssä 1.4.2018 tehtyjen henkilöstöjärjestelyiden tavoitteena on kohottaa Komatsu-koneiden markkina-asemaa kotimaassa ja Baltiassa.

Aloitteen uudeksi markkinoinnin organisoinniksi tehnyt Timo Korhonen siirtyi markkinointijohtajaksi ja hänen tilalleen toimitusjohtajaksi nimitettiin pitkään Venäjän toiminnoista vastannut Jari Alahuhtala.

Kun uusi tehtäväjako julkaistiin, Alahuhtalalla oli vielä työsarkaa jäljellä Venäjällä ja Korhosta painoi fiskaalisen vuoden lopun kiireet. Lehdistölle annetut kaavailut olivat tuolloin syystäkin tarkentumattomia. Asiaan luvattiin palata 17.4. 

Kuluneen kahden yhteisen viikon aikana johtokaksikko on määritellyt lähiajalle toimenpiteitä kohotettujen tavoitteiden saavuttamiseksi:

- Jari Alahuhtala suuntaa muun ohessa työpanostaan Baltiaan ja vapauttaa näin Timo Korhosen resursseja kotimaan markkinointiin.

- Jo käynnistynyttä näytös- ja koeajokiertuetta laajennetaan kestämään aina elokuun alkuun saakka. Näytösten kärkenä on Komatsu 901XC, mutta muutkin ko. alueella kiinnostavat konetyypit ovat mukana. Näytöksiä järjestetään kahdeksalla paikkakunnalla.

- Markkinoinnin ja myynnin saavuttavuutta tutkitaan ja tarvittaessa kohdistetaan laajempaan asiakaspotentiaaliin.

- Komatsu-tuotteiden avainominaisuuksien (japanilaisyhtiössä nk. dantotsu-ominaisuuksien) hyödyntämisen varmistaminen myyntityössä ja markkinoinnissa. Tyypillisiä ja kiistattomia Komatsu-metsäkoneiden dantotsu-ominaisuuksia ovat mm: polttoainetalous, hydrauliikan hyötysuhteet, ergonomia, hakkuukoneiden peruskonsepti, moottoriteknologia jne.

- Komatsu-huoltosopimusten ja MaxiFleet -palvelun yhteyttä tiivistetään. Tällä hetkellä yli puolet uutena toimitetuista koneista saa tuekseen huoltosopimuksen.

29.03.2024 11.00Puunkorjuu ja kaukokuljetus 2023 julkaistu
29.03.2024 10.11Sähköautojen latauspiste pakolliseksi ei asuinkäytössä oleviin rakennuksiin - asennusaikaa 31.12.2024 asti
29.03.2024 8.00Lapinjärven tutkimusmetsässä kaadetaan aidanvieruspuita purkutöitä varten
28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan

Siirry arkistoon »