Vastuullisuus nähdään kuljetusyrityksissä positiivisena ja olennaisena asiana

17.04.2018 13.10

Trafin kesä-heinäkuussa 2017 tekemään kuljetusyrityksille suunnattuun vastuullisuuskyselyyn vastasi lähes 600 erisuuruista ja eri suoritealoilla toimivaa kuljetusyritystä. Kysely oli osa tutkimusta, joka selvitti vastuullisuuden nykytilaa kaupallisessa tieliikenteessä.

Tutkimuksesta selviää, että vastuullisuus nähdään kuljetusyrityksissä positiivisena ja olennaisena asiana. Johdon myönteinen suhtautuminen vastuullisuuteen ei kuitenkaan välttämättä heijastu käytäntöön. Myös taloudelliset ja johtamiseen liittyvät haasteet vaikuttavat toiminnan vastuullisuuden kehittämiseen.
vastuullisuuskysely.png

Eniten hyötyä vastuullisuutta parantavien toimintatapojen noudattamisesta yrityksille on tullut toimintavarmuuden, kaluston käyttövarmuuden sekä maineen parantumisesta. 
Vastuullinen kuljetusyritystoiminta on järjestelmällisesti johdettua, ennakoivaa ja kannattavaa liiketoimintaa. Tulevaisuudessa vastuullisuuden merkityksen uskotaan kasvavan myös kuljetuksia tilaavien asiakkaiden kohdalla. Sen lisäksi, että vastuullinen toiminta itsessään luo tehokkuutta ja toimintavarmuutta, vastuullisuudella on siis hyvät edellytykset nousta kilpailuvaltiksi tulevaisuudessa asiakkaista kilpailtaessa.
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin
25.03.2024 10.00Ajokortin ulkoasu uudistuu vastaamaan nykyaikaisia turvavaatimuksia
25.03.2024 9.13Ensimmäinen julkinen latausdemonstraatio yli 700 kW:n ja 1 000 A:n teholla sähköauton kanssa

Siirry arkistoon »