Uusi laki liikennejärjestelmästä ja maanteistä eduskunnan käsiteltäväksi

13.04.2018 7.11

moottoritieKuvaLVMAnteroAaltonen_3ibqn4d9lgui9j0slf8sec6csf.jpg

Hallitus esittää maanteitä koskevan lainsäädännön uudistamista. Muutoksilla varmistettaisiin tienpidon laatu, parannettaisiin laadun valvontaa ja jaettaisiin vastuut tienpidon järjestämisestä.

Lisäksi luotaisiin puitteet valtakunnalliselle ja maakunnalliselle, kaikki liikennemuodot kattavalle liikennejärjestelmäsuunnittelulle. 

- Esitys sisältää maanteiden yhtenäisen palvelutasomäärittelyn ja laatuvaatimukset koko maahan. Tällaista ei nykysäädöksissä ole. Kunnossapidon tasosta säätäminen edistäisi kansalaisten ja yritysten yhdenvertaista kohtelua maan eri osissa, kun merkitykseltään ja liikennemääriltään saman tasoisia teitä tulisi pitää yhtä hyvässä kunnossa, liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner toteaa.

Bernerin mukaan tärkeää on myös se, että kunnossapidon laatua valvottaisiin uusien säädösten myötä nykyistä tehokkaammin.

Hallitus antoi esityksen maantielain ja sen liitelakien muuttamisesta eduskunnalle torstaina 12.4.2018. Esityksillä toteutettaisiin valtaosa maakuntalain mukaisten liikennettä koskevien tehtävien siirroista valtiolta maakunnille. Maantielain soveltamisalan laajentamisen myötä lain nimi esitetään muutettavaksi laiksi liikennejärjestelmästä ja maanteistä.

Maantieverkon omistajuus ja tienpitäjän vastuu säilyisivät valtiolla (Liikennevirastolla). Maakunnille tulisi tienpidon tehtäviä, joita ne hoitaisivat muodostamillaan tienpitoalueilla valtion kanssa tehtävien sopimusten mukaisesti. Alueita olisi enintään yhdeksän. Tienpidon tehtävät rahoitettaisiin erillisrahoituksena.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset lakkaavat vuoden 2019 lopussa ja maakunnat aloittavat vuoden 2020 alussa. Pääosa keskusten liikennevastuualueiden tehtävistä siirtyy maakuntien hoidettavaksi. Lisäksi maakuntalaki toisi maakunnille liikennetehtäviä, joita ovat joukkoliikenne, yksityistieavustukset, liikkumisen ohjaus ja saaristoliikenne.

Maantieverkon valtakunnallisen yhtenäisyyden turvaamiseksi maanteille asetettuja yleisiä vaatimuksia täydennettäisiin uusilla säännöksillä, jotka koskevat matkojen ja kuljetusten palvelutasoa ja kunnossapidon tasoa. Palvelutasolla tarkoitetaan muun muassa turvallisuutta, kustannustehokkuutta sekä matka-aikaa ja sen ennustettavuutta.

Lakiesityksessä määritellään palvelutasot eri tieluokille: pitkämatkaista liikennettä palvelevalle valtakunnallisesti merkittävälle runkoverkolle, runkoverkkoon kuulumattomille valta- ja kantateille sekä muille maanteille. 

Runkoverkko määriteltäisiin erillisellä liikenne- ja viestintäministeriön asetuksella lain voimaantulon jälkeen. Ehdotus runkoverkoksi on tarkoitus lähettää lausuntokierrokselle sen jälkeen, kun laki liikennejärjestelmästä ja maanteistä on hyväksytty. Ehdotus koskisi myös rautateitä.

Lakiuudistus tukee hallituksen kärkihanketta säädösten sujuvoittamiseksi.

Mitä seuraavaksi?

Hallituksen nyt eduskunnalle antamasta esityksestä käydään täysistunnossa lähetekeskustelu, jonka ajankohta ilmoitetaan eduskunnan verkkosivuilla (tulevia täysistuntoja). Lähetekeskustelun jälkeen esitys siirtyy valiokuntaan, jonka mietinnön valmistuttua asian käsittely jatkuu täysistunnossa. 

Esitys liittyy eduskunnalle 2.3.2017 annettuun hallituksen esitykseen maakuntien perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen uudistusta koskevaksi lainsäädännöksi.

27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin
25.03.2024 10.00Ajokortin ulkoasu uudistuu vastaamaan nykyaikaisia turvavaatimuksia
25.03.2024 9.13Ensimmäinen julkinen latausdemonstraatio yli 700 kW:n ja 1 000 A:n teholla sähköauton kanssa

Siirry arkistoon »