Vientiteollisuuden viesti hallituksen kehysriiheen: Johdonmukaista teollisuuspolitiikkaa ja satsauksia kasvuun

20.03.2018 10.12

vientiteollisuus.jpeg

Vientiteollisuus odottaa, että maan hallituksen päätökset huhtikuun kehysriihessä tukevat talouskasvua, helpottavat kasvavaa osaajapulaa ja luovat pohjaa uusille investoinneille.

Valtiontalouden liikkumavara tulee käyttää osaamiseen, koulutusjärjestelmän kehittämiseen sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan vauhdittamiseen. Hallituksen on pidettävä kiinni lupauksestaan olla lisäämättä teollisuuden kustannuksia ja sääntelyä.

Kemianteollisuus ry, Metsäteollisuus ry ja Teknologiateollisuus ry muistuttavat, että vientiteollisuuden verorasitusta tai muitakaan kustannuksia ei pidä kasvattaa eikä luoda epävarmuutta spekuloimalla esimerkiksi energia- ja polttoaineverojen korotuksilla. Energia- ja logistiikkakustannukset rasittavat Suomen kustannuskilpailukykyä enemmän kuin kilpailijamaissa, sillä tuotantolaitokset sijaitsevat kauempana markkinoista. Energian hinta teollisuudelle on jo nyt Suomessa korkeampi kuin tärkeimmissä kilpailijamaissa. Myös väylien kunnosta pitää huolehtia ja korjausvelka taittaa laskuun.

Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta tarvitsee pikaisesti uuden vaihteen, sillä Suomi on jäänyt pahasti jälkeen kilpailijamaista. Julkisen rahoituksen osuus yritysten TKI-investoinneista on Suomessa vain 3 prosenttia, alle puolet OECD:n keskiarvosta. Lisärahoitusta tarvitaan heti vauhdittamaan julkisen ja yksityisen sektorin TKI-yhteistyötä. Julkinen rahoitus tulee kohdentaa niin, että rahoitus houkuttelee uusiin investointeihin ja tukee yritysvetoista tutkimus- ja kehitysyhteistyötä Suomessa.

Työvoimapula on kasvava ongelma ja vakava uhka talouskasvulle. Koulutusjärjestelmää tulee kehittää pitkäjänteisesti koulutustarveselvitysten pohjalta, mutta päätöksiä on syytä tehdä jo kehysriihessä. Helpotusta osaajapulaan saadaan muun muassa varmistamalla riittävä rahoitus ammatilliseen koulutukseen, lisäämällä muunto- ja täydennyskoulutusta, tekemällä työperäinen maahanmuutto sujuvaksi sekä kotouttamalla ulkomaiset opiskelijat Suomeen.

Kemianteollisuus, metsäteollisuus ja teknologiateollisuus tuovat 90 % Suomen tavaraviennin tuloista sekä 80 % tavara- ja palveluviennin tuloista. Vientiteollisuus odottaa päättäjiltä johdonmukaista ja pitkäjänteistä teollisuuspolitiikkaa sekä lupausten pitämistä. Kaikkien päätösten on lisättävä Suomen houkuttelevuutta investointikohteena ja yritysten kilpailukykyisenä sijaintipaikkana.

28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin

Siirry arkistoon »