Harvinainen jäätie syntyi Kittilään - tukkirekat ajavat 60 tonnin massoilla

09.03.2018 20.11

Jaatie_Kaisa_Vainio.jpg

Kittilässä Raattaman kylän kupeessa Telanivassa on avattu tänä talvena jäätie Ounasjoen ylitse. Jäätie kestää 60 tonnin kuorman ja sitä ajavat päivittäin kolmen yrittäjän tukkirekat kymmenisen kertaa.

Metsuri Martti Vaara on jäädyttänyt Telanivan jäätien jo neljästi, noin viiden vuoden välein. Yhteensä hän on tehnyt urallaan kymmenen jäätietä. Hän on Lapin kokenein jäätiemestari. 

”Olen pumpannut vettä jäälle marraskuun puolivälistä loppiaiseen saakka lähes joka pakkaspäivä”, metsuri Martti Vaara kertoo. 

Jään vahvuus 200 metrin matkalla on jo yli 1 m 40 cm. Jotta jään voi ylittää 60-tonnisella rekalla, on jään paksuuden oltava VTT:n ohjeiden mukaan vähintään 1 m 5 cm. Jäätien tekeminen on tarkkaa työtä ja siksi jään paksuusmittaukset ja kuormien koko ovat turvallisuussyistä tarkasti säädeltyjä. Kulumisesta syntyneet railot jäädytetään umpeen jään vahvistamiseksi. Tien huolto jatkuu koko käyttöiän ajan, säistä riippuen maaliskuun loppuun tai huhtikuun alkuun saakka. 

Ounasjoen takana työmaalla on käynnissä ylispuiden ja siemenpuiden poisto sekä harvennushakkuut  Metsähallituksen leimikolla. Kittilässä noin metrin mittainen lumipeite on tuonut omat haasteensa harvennustöihin.

Tukkiauto ajaa jäälle noin 30 kilometrin nopeudella, mikä on jäätiellä sallittu maksiminopeus. Suurempi nopeus voi aiheuttaa jään alla paineaallon, joka voi pahimmillaan rikkoa jään. Iso 76 tonnin tukkirekka on vajaassa kuormassa, tarkalleen sallitussa 60 tonnissa. Kuljettaja jättää kuormansa joen toiselle puolelle yleisen tien varteen. Sieltä tukit kuormataan täyteen lastiin ja kuljetetaan Kolarin asemalle, edelleen toimitettavaksi asiakkaille.  

Jääteiden tekeminen ei ole kovin yleistä: Metsähallitus tekee vuosittain saarissa ja vesistöjen takana oleville korjuukohteille 10–20 kilometriä jääteitä Itä- ja Pohjois-Suomessa. Jääteitä ei yleensä ole tarkoitettu yleiseen käyttöön, mutta Kittilän jäätie on poikkeuksellisesti avoin kaikille käyttäjille.

19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa

Siirry arkistoon »