Tavaraviennin arvo kasvoi 15 prosenttia vuonna 2017 - kauppataseen alijäämä pienempi kuin vuotta aiemmin

10.02.2018 7.11

satama.bmp

Suomen tavaraviennin arvo kasvoi 15 prosenttia vuonna 2017 Tullin ennakkotietojen mukaan. Vienti oli arvoltaan 59,5 miljardia euroa. Myös tuonnin arvo nousi, 13 prosenttia.

Tavaratuonti oli arvoltaan 62,0 miljardia euroa. Edellisvuonna 2016 vienti laski neljä prosenttia, mutta tuonti kasvoi yhden prosentin. Vienti kasvoi vuositasolla viimeksi vuonna 2011.

Kauppataseen alijäämä väheni viime vuonna edellisvuoteen verrattuna. Kauppatase jäi ennakkotietojen mukaan lähes 2,5 miljardia euroa alijäämäiseksi vuonna 2017. Alijäämä EU-maiden kanssa käydyssä kaupassa väheni 1,9 miljardiin euroon viime vuonna. EU-maiden ulkopuolisten maiden kanssa käytävä kauppa kääntyi myös alijäämäiseksi vuonna 2017. Vajetta oli 615 miljoonaa euroa. Vuonna 2016 kauppataseen alijäämää kertyi 3,1 miljardia euroa. EU-maiden kanssa käydyssä kaupassa vajetta kertyi tuolloin 3,6 miljardia euroa, mutta EU:n ulkopuolisten maiden kanssa käyty kauppa oli 434 miljoonaa euroa ylijäämäistä. Vuonna 2015 kauppataseen alijäämä oli vain 613 miljoonaa euroa. Ulkokaupan ylijäämä oli tuolloin 1,7 miljardia euroa, mutta EU-kauppa oli alijäämäistä 2,3 miljardilla eurolla. Vuonna 2014 vajetta kertyi yhteensä 1,8 miljardia euroa.

Lähes kaikkien päätoimialojen vienti kääntyi kasvuun vuonna 2017. Kuljetusvälineiden vienti nousi päätoimialoista eniten, mutta myös metalliteollisuuden tuotteiden vienti suureni merkittävästi. Öljytuotteiden viennin arvo kasvoi myös kohonneiden vientihintojen myötä. Muun kemianteollisuuden vienti suureni maltillisemmin, paitsi lääkkeiden vienti, joka laski. Tulli julkaisee ulkomaankaupan yksityiskohtaiset maa- ja tavaratiedot koko viime vuoden osalta 28.2.2018.

Myös tavaratuonti oli ripeässä kasvussa vuonna 2017. Kuljetusvälineiden ja erityisesti kuljetusvälineiden osien ja tarvikkeiden tuonti kasvoi merkittävästi. Teollisuuden tuotantotarvikkeiden sekä poltto- ja voiteluaineiden tuonnin arvon kasvu oli myös ripeää. Investointitavaroiden ja elintarvikkeiden tuonnin arvon nousu jäi laimeammaksi. Kulutustavaroiden tuonti sen sijaan laski.

EU-maihin suuntautunut vienti kasvoi 17 prosenttia vuonna 2017. Vienti euroalueelle nousi 20 prosenttia. Vienti EU:n ulkopuolisiin maihin suureni 12 prosenttia. Tuonti EU-maista kasvoi 10 prosenttia ja tuonti muista maista 17 prosenttia. Vuonna 2016 vienti EU-maihin väheni neljä prosenttia, myös vienti EU:n ulkopuolelle väheni samat neljä prosenttia. Tuonti kaikista EU-maista oli vuonna 2016 samalla tasolla kuin vuotta aiemmin, mutta tuonti EU-maiden ulkopuolelta kasvoi kaksi prosenttia.  

18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
16.04.2024 9.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille

Siirry arkistoon »